FM: Gennaro Gattuso eroaa Marseillen päävalmentajan paikalta – kyllästyi surkeisiin tuloksiin
Gennaro Gattuso eroaa Marseillen päävalmentajan paikalta, kertovat Foot Mercato ja Relevo.
Ranskan pääsarjassa yhdeksänneksi pudonnut Marseille hävisi sunnuntaina Brestille 0-1. Ottelu jäi Gattuson viimeiseksi Marseillen peräsimessä.
Marseille on pelannut kuusi peräkkäistä voitotonta ottelua Ligue 1:ssä. Mestarien liigaan oikeuttava kolmas sija on karannut kahdeksan pisteen päähän.
Marseille on voittanut vuodenvaihteen jälkeen vain yhden ottelun, ja senkin viidennen sarjatason Thionville Lusitanosia vastaan Ranskan cupissa.
Marseille palkkasi Gattuson päävalmentajakseen syyskuun lopussa. Marcelino erosi tuolloin joukkueen päävalmentajan paikalta seuran vaikean tilanteen vuoksi. Marseillen ultrakannattajat olivat tuolloin uhkailleet seuran puheenjohtajana työskentelevää Pablo Longoriaa, ja Marcelino päätti vaihtaa maisemaa.
Foot Mercaton mukaan Gattuso kokee, ettei hänellä ole enää annettavaa joukkueelle, eikä hän kykene kääntämään Marseillen kurssia.
Gattuson alaisuudessa Marseille on pelannut 16 sarjaottelua, joista tuloksena on vain viisi voittoa.
Italialaisvalmentajan sopimus Marseillen kanssa olisi päättynyt kesällä.
LUE MYÖS
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Expressen: Ilveksen urheilujohtaja saamassa huippupestin Ruotsista
- Barcelona havittelee Man Unitedin 15-vuotiasta huipputalenttia
- KuPS teki ison kaappauksen Seinäjoelta
- Virallista: Niklas Vidjeskog sai valmentajapestin Ruotsista
- IF Gnistan julkaisi tärkeän jatkosopimuksen
- Virallista: Mika Lehkosuo allekirjoitti pitkän jatkosopimuksen Palloliiton kanssa
- FotbollDirekt: Allsvenskan-seura tekemässä tarjouksen Santeri Haaralasta
- Joonas Rantanen kertoi, millaista jalkapalloa HJK haluaa pelata ensi kaudella
- Haastattelu: Pieni rooli yllätti Adeleke Akinyemin – ”Mietin, olenko niin huono pelaaja?”
- Tässäkö Kerfala Cissokon korvaaja? Ruotsalaishyökkääjä siirtymässä FF Jaroon
- Ranskassa kuohuu: pelaajien ja fanien välillä fyysinen yhteenotto – ”Täysin tuomittavia”
