Joel Pohjanpalo sai aplodit vastustajan kannattajilta: ”Yksi urani hienoimmista muistoista”

Joel Pohjanpalo nousi jälleen Venezian sankariksi, kun Paolo Vanolin miehistö haki perjantai-iltana huippuarvokkaan 3-0-vierasvoiton Palermosta.
Pohjanpalo iski Venezian kaksi ensimmäistä maalia.
18 täysosumallaan Serie B:n maalipörssiä johtava Pohjanpalo, 29, on suorastaan hurjassa iskussa. Vuodenvaihteen jälkeen Pohjanpalo on viimeistellyt peräti 14 maalia Serie B:ssä.
Pohjanpalo on enää maalin päässä viime kauden maalisaldostaan. Pohjanpalo iski viime kaudella 19 maalia Serie B:ssä.
Kuluvalla kaudella Venezia on pelannut huomattavasti paremmin ja taistelee tosissaan suorasta noususta Serie A:han. Venezia nousi perjantaisen voiton myötä sarjataulukossa toiseksi, eli suoran nousijan paikalle.
Pohjanpalo kertasi Palermo-ottelun tapahtumia Venezian verkkosivuilla.
– Palermo on yksi niistä joukkueista, jotka sopivat minulle hyvin. Tämä on jo neljäs ottelu, jossa tein heitä vastaan maalin, mutta ensimmäinen, kun onnistuin kahdesti. Viime vuonna pelasimme täällä Vanolin aikakauden toisen ottelun ja otimme silloin todella tärkeän voiton, koska olimme tuolloin viimeisiä sarjataulukossa. Nyt yhtä kautta myöhemmin tilanne on muuttunut, sillä taistelemme noususta.
Pohjanpalo otettiin vaihtoon muutama minuutti ennen varsinaisen peliajan päättymistä. Palermon kannattajat antoivat kunnianosoituksia Pohjanpalolle.
– Olen ylpeä standing ovationista. Kaikki tiesivät tämän ottelun tärkeyden. Se, että sain kunnianosoituksia myös vastustajan kannattajilta on varmasti yksi koko urani hienoimmista muistoista.
– Tällä tuloksella annamme painetta kilpailijoiden suuntaan. Tällä hetkellä olemme sarjataulukossa toisella sijalla. Katsotaan, mitä tapahtuu. Kautta on vielä kahdeksan ottelua jäljellä ja haluamme mennä ottelu kerrallaan eteenpäin.
Pohjanpalo ja kauden kahdeksannen nollapelin pitänyt joukkuetoveri Jesse Joronen matkustavat Huuhkajien kanssa ensi viikolla Walesiin. Edessä on EM-jatkokarsintojen yksiosainen välieräottelu Walesia vastaan. Ottelun voittaja kohtaa jatkokarsintafinaalissa Puolan tai Viron.
– Nyt minua ja Jorosta odottavat todella tärkeät ottelut maajoukkueessa. Niissä on paljon painetta, mutta odotamme, että pääsemme jatkokarsintafinaaliin Helsinkiin ja kesän EM-lopputurnaukseen.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS