Pep Guardiola ymmärtää Jürgen Kloppin ratkaisun: ”Minulle jäi sellainen fiilis, että…”
Jürgen Klopp jättää Liverpoolin kuluvan kauden jälkeen.
Klopp on valmentanut Liverpoolia syksystä 2015 lähtien. Kloppin Liverpool on muodostanut melkoisen taisteluparin Pep Guardiolan Manchester Cityn kanssa. Kaksikko on taistellut useita vuosia Valioliigan mestaruudesta. Liverpool voitti Valioliigan mestaruuden kesällä 2022.
Liverpool ja Manchester City iskevät yhteen sunnuntaina Valioliigan kärkikamppailussa. Liverpool johtaa Valioliigaa pisteen erolla Manchester Cityyn.
Guardiolalta tiedusteltiin, onko sunnuntainen kohtaaminen kaksikon viimeinen.
– En usko. Voimme kohdata FA Cupissa, eikä kukaan tiedä, mitä tulevaisuudessa tapahtuu. Olemme molemmat edelleen nuoria, Guardiola viittasi itseensä ja Kloppiin.
Klopp ilmoitti ratkaisustaan tammikuussa. Se tuli monelle suurena yllätyksenä, sillä Kloppin sopimus Liverpoolin kanssa olisi jatkunut vielä tulevaisuudessa. Klopp perusteli päätöstään muun muassa sillä, että hänen energiansa on loppumassa. Guardiola kertoi puhuneensa asiasta Kloppin kanssa.
– Kunnioitan täysin hänen ratkaisuaan. Puhuin Kloppin kanssa ja minulle jäi sellainen fiilis, että hän palaa tulevaisuudessa valmentamisen pariin. Hän rakastaa jalkapalloa, ja on edelleen intohimoinen sen suhteen. Klopp selitti minulle täydellisesti motiivinsa. Joten kyseessä on viimeinen kohtaamisemme Valioliigassa, mutta kenties iskemme yhteen FA Cupissa, Guardiola totesi.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 60 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta peliin Reactoonz 100!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jalkapalloon uusia sääntömuutoksia – ajanpeluu halutaan kitkeä, VAR:lle lisää tehtäviä
- Åland: IFK Mariehamn on tekemässä sopimuksen ulkomaalaisvahvistuksen kanssa: ”Kaikki viittaa siihen”
- Expressen: Otso Liimatan siirto on viimeistelyä vaille varma
- Tunkeutuja kävi käsiksi Lionel Messiin
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- HJK vahvistuu ulkomaalaispelaajalla – kokemusta isoista seuroista
- Viljami Sinisalolle iso onnistuminen Eurooppa-liigassa
- Tässä ovat kaikki Mestarien liigan, Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan arvotut pudotuspeliparit
- HBL: Helsinkiläisseura ulos sarjasta vedonlyöntiskandaalin vuoksi
- Espanjalaismedia: Tässä on Lucas Bergströmin uusi valmentaja
- Norjassa muhii skandaali – huippupelaajia epäillään
- Mestarien liigan kohupelaajan väitetään myöntäneen törkeän tekonsa – paljasti totuuden joukkueelle
- Optio käytetty! Maalitykki jatkaa Veikkausliigassa
- KuPSin menestyksekäs eurotaival päätökseen – samalla tuli harmittava takaisku
- Haastattelu: Agon Sadiku avasi talven siirtoikkunan tapahtumia