Tyly tappio – Huuhkajien EM-haaveet murskaksi
Huuhkajien haaveet ensi kesän EM-kisoista menivät murskaksi torstaina, kun Suomi hävisi Walesin vieraana 1-4 jatkokarsintojen välierässä.
Ottelu alkoi Suomen kannalta painajaismaisesti, kun kotijoukkue siirtyi jo kolmannella minuutilla johtoon. Yksi seinäsyöttö avasi Huuhkajien puolustuksen täysin, Lukas Hradecky torjui ensimmäisen yrityksen, mutta David Brooks laittoi irtopallon sisään.
Wales osui toistamiseen vajaan 40 minuutin kohdalla. Isännille vihellettiin vapaapotku, kun Miro Tenho tönäisi Brennan Johnsonin kumoon rangaistusalueen tuntumassa. Harry Wilson siirsi vapaapotkusta pallon Neco Williamsille, joka täräytti voimakkaan kudin ylänurkkaan.
Suomi kavensi hieman ennen taukovihellystä. Nikolai Alho ja Joel Pohjanpalo pelasivat pallon linjan taakse Teemu Pukille, joka ujutti pelivälineen etukulmasta sisään.
Toinen puolisko alkoi Suomen kannalta yhtä karmeasti kuin ensimmäinenkin, kun Wales osui 47. minuutilla jälleen vapaapotkusta. Kotijoukkue voitti rangaistusalueella ykkös- ja kakkospallon ja lopulta peliväline tuli Johnsonille, joka siirsi kuulan lähietäisyydeltä verkkoon.
Isännät heiluttivat verkkoa myös 80. minuutilla kulmapotkusta, mutta osuma hylättiin videotarkistuksen jälkeen. Walesin pelaaja vaikutti peliin paitsioasemassa häiritsemällä Hradeckya, joka yritti torjua Ben Daviesin puskua.
Viisi minuuttia myöhemmin Wales nakutti viimeisen naulan Suomen arkkuun tilanteesta, joka vaikutti täysin vaarattomalta. Tenho menetti alimpana pelaajana pallon Daniel Jamesille, joka kiersi Hradeckyn ennen kuin laittoi pelivälineen sisään.
Wales kohtaa karsinnan finaalissa Puolan, joka kuritti omassa välierässään Viroa maalein 5-1. Finaalin voittaja pelaa kesän EM-kisoissa samassa lohkossa Ranskan, Hollannin ja Itävallan kanssa.
LUE MYÖS!
- Mestarien liigan hattutemppusankari vaikean valinnan edessä – ”Päätän, kun sen aika koittaa”
- Pienen kalastajakylän kasvatti nousi tiistain hahmoksi Mestarien liigassa – ”Kusipää”
- AC Oulun luottopelaaja loppukauden sivussa pelikentiltä
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Gianni Infantinon asema horjuu – miljoonapalkkio nostatti uuden kohun
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Virallista: Maailmanmestari hyppää uuteen valmennuspestiin – ensimmäisenä vastassa KuPS
- Näin Jani Honkavaaran tähtihyökkääjä kommentoi Valioliiga-huhuja
- Cristiano Ronaldo hävisi suosiossa – kohulausunnon leviämisen takana jylläsivät taloudelliset motiivit
- Vahvasti pelannut Cristiano Ronaldo: ”Olen portugalilainen, mutta kuulun Saudi-Arabian kuningaskunnalle”
- Mestarien liigassa nähtiin jättiyllätyksiä tiistaina
- Toimittaja haltioissaan: ”En ole koskaan aiemmin nähnyt tällaista maalia”
- Steven Gerrard kertoi millaisen rangaistuksen antaisi Manchester Citylle
- Roope Riskiltä paljastus uran jatkosta SuomiFutikselle
- HJK:n voittomaali herätti raivon – Mikko Isokangas kommentoi tilannetta SuomiFutikselle
- MTV: Osku Maukonen siirtyy HJK:hon
- Trabzonspor vahvisti: Mohamed Salah matkustaa Tampereelle
- Näin Jani Honkavaaran tähtihyökkääjä kommentoi Valioliiga-huhuja
- Virallista: Maailmanmestari hyppää uuteen valmennuspestiin – ensimmäisenä vastassa KuPS