AS Roman topparille langetettiin sakko derbyn jälkeen – kannattajat astuivat esiin
AS Roma voitti Lazion viime viikonloppuna kauden kolmannessa derbyssä maalein 1-0.
Gianluca Mancini viimeisteli ottelun ainoan maalin. Kyseessä oli samalla AS Romalle ensimmäinen derbyvoitto kahteen vuoteen.
Ottelun jälkeen Mancini kiitti AS Roman kannattajia ja heilutti heiltä saamaansa banderollia. Banderolliin oli maalattu rotta ja Lazion värit.
– Lazion pelaaja ei koskaan tekisi sitä, mitä Mancini teki, Lazion puheenjohtaja Claudio Lotito puhisi italialaismedialle.
Mancini totesi ottelun jälkeen ottaneensa käteensä ensimmäisen hänelle annetun banderollin ja pahoitteli mahdollista provokaatioita Lazion kannattajien suuntaan. Serie A ei uskonut Mancinin selityksiä ja lätkäisi topparille 5000 euron sakot.
AS Roman kannattajat ilmoittivat myöhemmin maksavansa Mancinin sakot. 612 seuran kannattajaa yhdisti voimansa ja keräsi kasaan sakotettavan summan. Mancini kiitti kannattajia sosiaalisessa mediassa ja ilmoitti samalla maksavansa sakon itse, mutta toivoo kannattajien lahjoittavan kerätyn summan hyväntekeväisyyteen.
AS Roma on parhaillaan viidentenä Serie A:ssa ja taistelee paikasta ensi kauden Mestarien liigaan.
AC Milan ja AS Roma iskevät torstai-iltana yhteen Eurooppa-liigan puolivälierien avausosassa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Huuhkajissa loistanut suomalaisvahti palaa Tanskaan – tässä on uusi seura
- Ahneudelle ei näy loppua – PSG nappaamassa huippupelaajan jälleen
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Mestarien liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Eurooppa-liiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- Konferenssiliiga 2026-27: Ottelut, tulokset, tv, suomalaiset
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- HJK:n taival Euroopassa päättyi – KuPS ja Inter voiton päässä Konferenssiliigasta
- La Liga -ennakko: Real Madrid rakensi tähtisikermän – pystyykö se pysäyttämään Barcelonan?
- HJK:n 18-vuotias lupaus Hollantiin – Klubille merkittävä siirtokorvaus
- Huuhkajien luottopelaajalta iso päätös – maajoukkeura ohi
- Näkökulma: onko Luis Enrique löytänyt ratkaisun jalkapallon dominointiin?
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- Virallista: Romelu Lukaku vaihtaa seuraa – Napoli saa vain murto-osan maksamastaan
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- Lionel Messi menetti isänsä – Cristiano Ronaldolta tunteikas viesti
- Ilves taisteli, mutta putosi europeleistä niukasti