Saksan suurimpiin seuroihin lukeutuva HSV lähti kuluvaan kauteen suurin odotuksin.

HSV:n ainoa tavoite oli nousta takaisin maan pääsarjatasolle. Perinteikäs seura putosi Bundesliigasta toiselle sarjatasolle keväällä 2018. HSV ei ole sittemmin onnistunut palaamaan Bundesliigaan, vaikka on vuodesta toiseen ylivoimaisesti toisen sarjatason suurin seura.

Myös kuluva kausi ei ole tuonut odotettua sarjanousua – ainakaan toistaiseksi.

HSV on sarjataulukossa neljäntenä, kun kolme sarjakierrosta on pelaamatta. St. Pauli ja Holsten Kiel ovat nousemassa suoraan Bundesliigaan. Kolmantena oleva Fortuna Düsseldorf on kiinni karsintapaikassa. Kolmanneksi sijoittuva seura pelaa liigakarsinnassa Bundesliigassa kolmanneksi viimeiseksi sijoittuvaa seuraa vastaan.

Anssi Suhosen edustaman HSV:n kautta on helppo pitää pettymyksenä.

Saksalaismedian mukaan HSV:n urheilutoimenjohtaja Jonas Boldt saattaa saada potkut kuluvan kauden jälkeen.

Bildin saamien tietojen mukaan Felix Magath on ehdolla HSV:n uudeksi urheilutoimenjohtajaksi. Magath, 70, on ollut muutaman vuoden ajan työttömänä poistuttuaan Hertha Berlinin peräsimestä kesällä 2022. Magath on edustanut HSV:tä niin pelaajana kuin valmentajanakin. HSV:n omistajaporras on toivonut jo pitkään Magathin palaavan seuraan.

Bild kertoo Magathin haluavan tuoda Raúlin HSV:n uudeksi päävalmentajaksi. Raúl, 46, on työskennellyt noin viiden vuoden ajan Real Madrid Castillan päävalmentajana. Raúlin sopimus Real Madridin kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen, ja Bildin mukaan espanjalaisluotsi on kiinnostunut siirtymään HSV:n peräsimeen.

Raúl pelasi valtaosan pelaajaurastaan Real Madridissa. Entinen huippuhyökkääjä edusti seuraa yli 700 virallisessa ottelussa.

Magath ja Raúl ovat vanhoja tuttuja. Magath hankki Raúlin Schalkeen kesällä 2010. Magath työskenteli tuolloin Schalken urheilutoimenjohtajana.

LUE MYÖS