EM-viheriöiden ykköspyssy pelasti Tshekin pahalta tappiolta – maalivahdin unelmapeli ei riittänyt tekemään georgialaista jalkapallohistoriaa
Patrik Schick piti Tshekin jatkohaaveet EM-kisoissa elossa. Bayer Leverkusenin hyökkääjä uran 20. maali maajoukkueessa toi Tshekille turnauksen avauspisteen 1-1-tuloksella Georgiaa vastaan.
Schick loukkasi pohkeensa ottelun toisella puoliskolla ja joutui poistumaan vaihtoon. Kolme vuotta sitten viisi maalia tehnyt hyökkääjä on tehnyt eniten maaleja kahden viimeisen EM-turnauksen aikana.
Georgialle piste oli arvokisaensikertalaisen historian ensimmäinen. Joukkueen sankari oli maalivahti Giorgi Mamardashvili, joka otti kiinni peräti 11 torjuntaa.
Tshekki painosti jo avauspuoliskolla runsain määrin luoden useita vaaratilanteita. 23. minuutilla Adam Hlozek siirsi pallon verkkoihin, mutta maali hylättiin var-tarkastuksen jälkeen pallon kimmottua sisään laiturin käsivarresta.
Sen sijaan Georgia sai tilaisuuden avausmaaliin lisäajalla rangaistuspotkusta, kun Robin Hranac sortui käsivirheeseen. Georges Mikautadze sijoitti turnauksen toisen maalinsa ja vei joukkueensa johtoon.
Heti perään Schick pääsi nokikkain Giorgi Mamardashvilin kanssa, joka nollasi Tshekin tähden matalan laukauksen uskomattomalla venytyksellä. Mamardashvili oli avauspuoliskolla Georgian hahmo torjuttuaan peräti kahdeksan maalintekoyritystä.
Tshekki piti toisella puoliskolla peliä kontrollissaan ja loi painetta Georgialle. Palkinto saatiin 61. minuutilla kulmatilanteesta. Myös onnea oli mukana, kun pallo kimposi tolpasta Schickin rinnan kautta Mamardashvilin selän taakse ohittaen viimein Georgian tähtivahdin.
Tshekin hanakka voittomaalin hakeminen oli kostautua lisäajalla Georgian päästyä uhkaavaan vastaiskuun. Vaihtomies Saba Lobjanidzelle tarjottiin todellista sankarin viittaa, mutta hyökkääjä latasi avopaikasta yli maalin.
Näin pisteet jaettiin vauhdikkaan taiston jälkeen tasalukemin.
Tshekki ja Georgia ovat keränneet molemmat kahteen otteluun pisteen. Tshekki kohtaa keskiviikkona viimeisessä F-lohkon ottelussaan Turkin ja Georgia Portugalin.
LUE MYÖS!
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Suomalaislupauksen osakkeet nousussa – nyt pamautettiin tyhjentävä vertaus
- SuomiFutiksen tiedot: VPS:stä tuttu Yassine El Ouatki herättää kiinnostusta Veikkausliigassa
- Johannes Klæbo naureskelee jalkapalloilijoiden harjoittelulle – ”Joskus toivon, että…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Voidaanko puhua supertähdestä? – Internazionale pyytää nyt isoa kalaa
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Donald Trump lausui pahaenteiset sanat Gianni Infantinosta: ”Jos hän on poissa…”
- PSG ja Aston Villa iskevät yhteen – Super Cup -finaali näkyy ilmaiseksi tv:ssä
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
