Romelu Lukaku ei poissulje siirtoa Saudi-Arabiaan: ”Nostaisin siellä tasoani”
Romelu Lukaku sai viime kesänä rahakkaan tarjouksen Saudi-Arabiasta.
Al-Hilal halusi Lukakun riveihinsä, mutta kärki päätti lopulta jäädä Eurooppaan ja pelasi päättyneen kauden lainalla AS Romassa.
Lukaku on parhaillaan Belgian A-maajoukkueen mukana valmistautumassa EM-lopputurnaukseen.
Belgialaismedia RTL haastatteli Lukakua, joka kävi läpi viime kesän tapahtumia.
– Ne olivat intensiiviset kaksi viikkoa. Muutaman päivän pallottelin ajatusta mielessäni. Menenkö sinne vai en? Tuntui kuin kaikki pelaajat olisivat siirtyneet sinne vain hetki sen jälkeen, kun kieltäydyin mahdollisuudesta ja pelästyin siitä. Olen puhunut useasti Yannick Carrascon kanssa elämästä Saudi-Arabiassa. Hän asuu eräänlaisessa kompleksissa, mutta siellä on kaikki tarvittava.
Lukaku ei suinkaan poissulje mahdollisuutta siirtyä Saudi-Arabiaan tänä kesänä. Chelsea on asettanut hyökkääjälle noin 40 miljoonan euron hintalapun.
– Saudi-Arabia ei pysäyttäisi minua. Nostaisin vain tasoani. Tasoni nousisi paljon korkeammalle kuin ihmiset osaavatkaan ajatella.
– Näyttää siltä, että pelaajat siirtyvät jatkuvasti entistä suuremmalla syötöllä Saudi-Arabiaan. Infran parantaminen on vielä tarvittavaa, mutta kaikki suuret eurooppalaisseurat tietävät Saudi-Arabian tulleen jalkapallomarkkinoille. Se on nähtävissä myös nyrkkeilyssä, golfissa ja formuloissa.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisoissa loistanut maalivahtisankari sai ison siirron
- Neymar teki kaksi maalia ja hölmöili pelikiellon
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- KOK: Fifan ja Donald Trumpin touhuja ei tutkita
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Sinnikäs Jaro kukisti SJK:n kutkuttavassa paikallisottelussa
- Italian päävalmentajaksi yksi kärkihakija – ura laskussa
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan
- Lauantai oli synkkä päivä Veikkausliigan kärkihaastajille
- Kuka ansaitsee Ballon d’Orin? Luis Figo nimesi oman suosikkinsa
- Lähteet: MM-kultaa voittanut saksalaislegenda palaa maajoukkueeseen
- Jürgen Klopp kertoi suunnitelmansa – näin Saksasta tulee jälleen voittava joukkue
- Jürgen Klopp latasi suorat sanat saksalaismedialle: ”Lähden heti, jos…”
- HJK vahvisti erittäin nimekkään lainahankinnan
- Itävallassa melkoinen yllätys: tennistähti vaihtaa mailan nappulakenkiin
- Tässäkö on MM-kisatähden seuraava seura? Neuvottelut käynnissä
- Mark van Bommel MM-kisajoukkueen peräsimeen
- Jättisiirto: Hollannin laituri hurjalla siirtosummalla eksoottiseen liigaan