Argentiina-luotsi Lionel Scaloni haluaa eurooppalaisen maajoukkueen Copa Américaan
Argentiina voitti maailmanmestaruuden joulukuussa 2022. Argentiina voitti finaalissa Ranskan lopulta rangaistuspotkukilpailussa.
Ranskan ykköstähti Kylian Mbappé on sittemmin sanonut pitävänsä EM-kisoja vaikeampana kilpailuna kuin MM-kisoja. Mbappén väite on herättänyt paljon puhetta etenkin Argentiinassa.
Myös Copa Américan taso on ajoittain herättänyt väheksyntää Euroopassa.
Argentiinan A-maajoukkueen päävalmentaja Lionel Scaloni esitti mielenkiintoisen mielipiteen. Scaloni haluaisi nähdä eurooppalaisen maajoukkueen Copa Américassa.
– En usko, että kumpikaan turnaus on toista vaikeampi. EM-kisoissa on joitain todella hyviä välierävaiheeseen edenneitä maajoukkueita, joita vastaan olemme pelanneet positiivisin tuloksin. Se ei kuitenkaan tarkoita sitä, että me voittaisimme Euroopan mestaruuden. Tai voisimme voittaa sen, mutta mielestäni EM-kisojen ja Copa Américan taso on hyvin samanlainen.
– Haluaisin nähdä eurooppalaisen maajoukkueen osallistuvan Copa Américaan, jolloin he voisivat kokea, millaista on pelata tässä turnauksessa. Samalla tavalla olisi kiinnostavaa, jos eteläamerikkalainen maajoukkue pelaisi EM-kisoissa. Sellainen turnaus on kuitenkin jo olemassa ja sitä kutsutaan MM-kisoiksi.
Argentiina kohtaa Copa Américan välierissä Kanadan. Ottelun voittaja kohtaa finaalissa joko Uruguayn tai Kolumbian.
LUE MYÖS
- Viiden maalin trilleri – Englanti suli Wembleyllä
- Ylen asiantuntijalla nousi huoli Suomen sankarista: ”Toivon niin paljon”
- Unelmamaalin iskenyt Leo Walta Ylelle: ”No, aika hyvä päivä oli”
- Suomi murskasi vastustajansa – näin Jacob Friis kommentoi Ylelle: ”Monet loistivat”
- Tripla-Jolle! Suomi murskasi San Marinon – maajoukkuedebytantilta hurjat tehot
- Romano: Mo Salah saa rinnalleen maailmanmestarin – yllättävä diili valmis
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Koronakohu kasvaa – jo toinen pelaaja ulos maajoukkueesta
- Tässä Huuhkajien hyökkäävä avaus – Lukas Hradecky penkin puolella
- HS: Jacob Friis ei sulattanut keskustelua liittyen Huuhkajien pelaajavalintoihin: ”Minä valitsen pelaajat”
- Lamine Yamal paljasti, mitä sanoi Lionel Messille MM-finaalin jälkeen
- Lähde: Suomalaislupaus myytiin MLS:sään – pelaaja kieltäytyi ja siirto kariutui