Kaksi tuomaria hyllytettiin Mestarien liigasta kännisekoilun takia
Kaksi puolalaista tuomaria hyllytettiin Mestarien liigan ottelusta ”sopimattoman käytöksen takia”, kertoo ESPN.
Bartosz Frankowskin oli määrä toimia videotuomarina ja Tomasz Musialin avustavana videotuomarina Dynamo Kiovan ja Rangersin Mestarien liigan karsintapelissä tiistaina.
Kaksikko vedettiin kuitenkin viime hetkellä pelistä sivuun. Puolan jalkapalloliitto on vahvistanut tutkivansa heidän toimiaan.
Puolalaismedian mukaan tuomarikaksikko nähtiin ottelun aattona Lublinin kaduilla kantamassa varastettua liikennemerkkiä. Poliisi puhallutti heidät ja otti tuomarit talteen virkoamaan varhain tiistain puolella.
Myös korvaavat tuomarit nimitettiin Puolasta. Ottelu päättyi 1-1-tasapeliin.
TVPSportin mukaan Puolan jalkapalloliitto irtisanonee Frankowskin ja Musialin sopimukset. Frankowski vahvisti sivuston haastattelussa tapahtumien kulun, pyysi anteeksi ja sanoi, ettei tiennyt, mikä häneen meni.
– Yritän yhä löytää sanoja, jotka ilmaisevat asianmukaisesti, kuinka pahoillani olen tapahtuneesta. Olen tietoinen siitä, että olen tällä yhdellä rikkeellä pyyhkinyt pois 22 vuoden työn viheltämisen parissa ja rakentamani aseman.
– Se oli typerää. En edes tiedä, mitä termiä käyttäisin. Minun olisi pitänyt valmistautua otteluun rauhassa eikä lähteä mihinkään. Todennäköisesti silloin ei olisi tapahtunut mitään.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit