Hollannin maajoukkuepelaaja siirtyi Saudi-Arabiaan – Ronald Koeman löi ovet kiinni: ”Hän varmaankin tietää”
Ronald Koeman vahvistaa, ettei Steven Bergwijnilla ole enää asiaa Hollannin maajoukkueeseen. Laiturin siirto Saudi-Arabian pääsarjaseuraan Al Ittihadiin vahvistettiin maanantaina.
Ajaxista 21 miljoonalla eurolla Al Ittihadiin siirtynyt Bergwijn, 26, allekirjoitti sopimuksen kesään 2027 saakka. Hollannin A-maajoukkuen päävalmentaja Koeman ei pitänyt suojattinsa päätöksestä.
Bergwijnin valittua urheilullisen kunnianhimon sijaan rahan, Koeman sulki ovet maajoukkueeseen.
– Bergwijn lähtee Saudi-Arabiaan 26-vuotiaana. On selvää, ettei tässä ole millään tavoin kyse urheilullisesta kunnianhimosta. Hänen kirjansa Hollannin maajoukkueessa on suljettu. Hän varmaankin tietää, mitä minä olisin tästä sanonut, Koeman kommentoi Fabrizio Romanon mukaan lehdistölle.
Bergwijn siirtyi Ajaxiin Tottenhamista kesällä 2022. Laituri takoi kahden kauden aikana 80 otteluun 29 maalia ja syötti 12 kappaletta.
Hollannin maajoukkueessa Bergwijn on pelannut 35 ottelun verran. Laituri esiintyi kahdessa ottelussa kesän EM-turnauksessa Saksassa.
LUE MYÖS!
- Mestarien liigassa ennätykselliset murskajaiset – jo tunnin kohdalla 7–0!
- Liverpool koki yllätystappion – Kaan Kairisen joukkue oli lähellä jysäyttää Real Madridia vastaan
- Suomalaishuippu kohtaa Real Madridin Mestarien liigassa
- Virallista: Juhani Ojala lopettaa uransa
- Haastattelu: Alexander Ring lopettaa uransa levollisin mielin
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Glen Kamara pudotettiin maajoukkueesta – taustalla viime tauon tapahtumat?
- Katso: Pikkuhuuhkajien joukkue nimetty EM-jatkokarsintoihin
- Jacob Friis nimesi Huuhkajat – Pikkuhuuhkajien keskikenttämies nousee A-maajoukkueeseen
- Jacob Friis latasi SuomiFutikselle suoraan Glen Kamarasta: ”Sillä on seurauksia”
- Haastattelu: ”Meidän on onnistuttava kaikessa” – Pikkuhuuhkajat historiallisen tempun äärellä
- Virallista: Kapteeni poistuu TPS:stä – ”En vaihtais päivääkään”
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”