La Ligan puheenjohtaja piikitteli Valioliigaa: ”Toivottavasti hekin saavat joskus Ballon d’Or -voittajan”

Ballon d’Orin voittaja vuosimallia 2024 on tiedossa noin kuukauden päästä. Voittaja julkaistaan 28. lokakuuta.
Real Madridin Vinícius ja Manchester Cityn Rodri ovat kaksi suurta ennakkosuosikkia. Madridilaismedian mukaan Vinícius on jo saanut tietää voittavansa palkinnon. Rodrin kausi päättyi viime viikonlopun vakavaan polvivammaan.
La Liga -pelaajat ovat olleet Ballon d’Orin kestomenestyjiä jo pitkään.
Cristiano Ronaldo ja Leo Messi voittivat vuosien ajan Ballon d’Orin pitkälti vuorotellen, ja sen jälkeen Karim Benzema ja Luka Modric on kruunattu palkinnon voittajaksi.
La Ligan puheenjohtaja Javier Tebas muistutti, ettei Valioliigassa pelaava pelaaja ole voittanut Ballon d’Oria vuoden 2008 jälkeen. Tuolloin Manchester Unitedia edustanut Ronaldo valittiin voittajaksi.
– Uskon Viníciuksen olevan kahden parhaan joukossa. Hän pelasi loistavan kauden. Se, että hän on todennäköisesti kahden parhaan joukossa kertoo siitä, millaisia huippupelaajia La Ligassa edelleen pelaa. Voittajasuosikkien joukossa on useita espanjalaispelaajia, eikä liikaa valioliigapelaajia. Se on aina muistettava.
– Toivottavasti Valioliigakin saa joskus Ballon d’Or -voittajan, sillä vuodesta 2008 lähtien he eivät ole voittaneet sitä kertaakaan. La Liga on saanut niitä paljon enemmän. Meitä on kritisoitu paljon siitä, miten huippupelaajat ovat lähteneet muualle, mutta silti joka vuosi meillä on useita Ballon d’Or -voittajaehdokkaita, Tebas sanoi ESPN:lle.
LUE MYÖS
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5000 käteistä
- Tuohi – Turvallinen ja luotettava
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS
- Helmareille kirvelevä tappio Norjaa vastaan
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- Eurooppa-liiga
- Mestarien liiga
- MM-kisoissa säväyttänyt kiistanalainen joukkue vahvistuu entisestään
- Hyvä vai huono juttu? HJK hätyyttelee Mestarien liigan kärkeä yhdessä tilastossa
- Bayern Münchenin Jamal Musialan kammottavasta loukkaantumisesta lohduton ensiarvio – Manuel Neuer syytti PSG:n supertähteä: ”Hän oli valmis ottamaan riskin”
- Gaddafi FC nousee kotimaansa pääsarjaan
- Pohjois-Amerikan paras maa on selvinnyt
- Leo Walta osui jälleen – nousi jo maalipörssin jaetulle kolmannelle sijalle
- Musialan loukkaantumisessa mukana ollut Donnarumma sai tukea: ”Tuntuu liioitellulta syyttää”
- SJK esitteli nimekkään paluumuuttajan – helikopterilla paikalle
- Onni Valakarilla tulikuuma ilta MLS:ssä!
- Inter Veikkausliigan kärkeen kaksi ottelua vähemmän pelanneena kuin KuPS