Lionel Messi palasi tositoimiin kahden kuukauden jälkeen – järjesteli heti kolme maalia

Argentiinalaistähti Lionel Messi teki lauantaina näyttävän paluun kentille, kun hänen edustamansa Inter Miami voitti Philadelphia Unionin 3-1 MLS:ssä.
Messi, 37, oli ennen lauantaita ollut kaksi kuukautta sivussa tositoimista nilkkavamman takia, jonka hän sai heinäkuussa Copa Américan finaalissa Kolumbiaa vastaan.
Loukkaantumisen myötä Messiltä jäi väliin 11 ottelua, kun mukaan lasketaan pelit seura- ja maajoukkueessa.
Lauantaina Messi pääsi pelaamaan pitkästä aikaa, ja kirjautti paluuottelussaan itselleen kaksi osumaa ja yhden maalisyötön. Kaikkiaan hän on pelannut tällä kaudella Miamissa 15 ottelua tehden niissä 14 maalia ja syöttäen 11.
Philadelphia-pelin jälkeen Messi myönsi, että hän on ”hieman väsynyt”.
– Halusin kovasti palata takaisin kentälle, koska olin ollut sivussa niin pitkään. Osallistuin pikkuhiljaa enemmän joukkueharjoituksiin, ja minusta tuntui hyvältä. Siksi päätimme, että pelaan avauksessa, ja olen todella onnellinen, sanoi Messi BBC:n mukaan.
Inter Miami johtaa MLS:n itäistä konferenssia kymmenen pisteen erolla Cincinnati FC:hen. Huuhkajien Robert Taylor seurasi lauantain ottelun Miamin penkillä.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan