Luis Enrique vaikuttui pelaajastaan: ”Kannattajana maksaisin pääsylipun ilomielin, jos hän on kentällä”

PSG pelaa vakuuttavaa alkukautta Ranskassa. PSG on voittanut kaikki neljä sarjaotteluaan ja johtaa sarjaa kahden pisteen erolla Marseilleen ja AS Monacoon.
Ousmane Dembélé on tehnyt neljään otteluun kolme maalia ja antanut toiset kolme maalisyöttöä. Dembélé iski kaksi täysosumaa Brestin verkkoon viime viikonloppuna.
PSG:n päävalmentaja Luis Enrique kehui vuolaasti Dembéléä Brest-ottelun jälkeisessä lehdistötilaisuudessa. Enriquen mukaan Dembélé on muista poikkeava pelaaja, jolla on selvästi erilaisia vahvuuksia.
– Olen ihaillut Dembéléä jo vuosien ajan. Kannattajana maksan pääsylipun ilomielin, jos pääsen näkemään Dembélén pelikentällä. Et tiedä, onko hän vasen- vai oikeajalkainen. Dembélé kykenee vaihtamaan pelin rytmiä, tekee järkeviä ratkaisuja prässipelaamisessa ja antaa maalisyöttöjä. Hän on erilainen pelaaja.
Randal Kolo Muani on onnistunut kahdesti maalinteossa. Enriquen mukaan on ensisijaisen tärkeää, ettei hyökkääjät stressaa siitä, onnistuvatko he maalinteossa vai ei.
– Normaalisti, kun hyökkääjät lopettavat maaleista stressaamisen, alkavat he tekemään maaleja. Jos pelaaja on tarpeeksi keskittynyt, onnistuu hän maalinteossa. Hyökkääjien ei pitäisi olla huolissaan maaleista. Olen etuoikeutettu ja onnellinen siitä, miten laadukkaita pelaajia minulla on joukkueessani.
LUE MYÖS
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”