SS: KuPS:n pelaaja on vangittu epäiltynä raiskauksesta

Kuopion Palloseuran pelaaja on vangittu epäiltynä raiskauksesta, kertoo Savon Sanomat.
Epäillyn rikoksen kerrotaan tapahtuneen Kuopiossa sunnuntaina 13. lokakuuta, viikko ennen Veikkausliigan ylemmän loppusarjan päätöskierrosta.
KuPS voitti liigamestaruuden kaatamalla HJK:n päätöskierroksella 1-0. Epäilty pelaaja pelasi tällä kaudella savolaisten riveissä pienessä roolissa.
Iltalehden mukaan Pohjois-Savon käräjäoikeus vangitsi pelaajan syytä epäillä -perusteella keskiviikkona. Tässä tapauksessa tutkintavankeus voi kestää korkeintaan viikon. Peruste on kevyempi kuin vangitseminen todennäköisin syin -perusteella.
Itä-Suomen poliisi tiedotti keskiviikkona, että siltä oli tiedusteltu, onko poliisille ilmoitettu epäillystä raiskauksesta Veikkausliigan päätöskierroksen viikonloppuna Kuopiossa.
Poliisille ei ollut tullut kyseisenlaista ilmoitusta, mutta poliisi oli saanut ilmoituksen epäillystä raiskausrikoksesta Kuopiossa päätösottelua edeltävänä viikonloppuna.
Poliisi muistutti, että se ei voi tiedottaa epäillyistä raiskausrikoksista, koska raiskausrikoksien esitutkinta-aineistot ovat julkisuuslain mukaan salassa pidettäviä. Syynä tähän ovat asianomistajan ja epäillyn yksityisyyden suoja sekä asian arkaluonteisuus.
LUE MYÖS
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Huuhkajien Fredrik Jensenin uusi seura selvillä
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”
- Sveitsissä hehkutusta Helmareiden pudotuspelihaaveet murskanneesta noususta – ruotsalaisvalmentajan ilo pilvissä: ”Tällaiset hetket”
- MTV: Ilveksen tähti Itävallan suurseuran tähtäimessä
- Bayer Leverkusen jysäytti lähes 40 miljoonan euron hankinnan
- PSG-tähden viimeinen sopimusvuosi alkaa – Valioliigan suurseurat kintereillä
- Näkökulma: Tukkapöllyn Färsaarilla täytyy herättää HJK – kaksi ongelmaa ratkaistava
- Potkut saanut Stefano Pioli palaa tuttuun seuraan
- Tähtihyökkääjä jättää VPS:n – siirtyy Saksaan
- Kesätoripodcast: Hulluin siirto ikinä & viikon kuumimmat kesäliikkeet
- Ranskalainen supertähti siirtyy Saudi-Arabiaan
- Italopodcast: Pillit pussiin ja uuteen nousuun – Brescia palaa huipulle?
- Marko Saloranta kommentoi Helmareiden EM-pettymystä: ”Tulee sattumaan pitkään”