Huuhkajien Robert Ivanov pidätteli tunteitaan Ylen haastattelussa: ”Tämä sattuu”
Huuhkajien surullinen syksy Kansojen liigassa sai sunnuntaina arvoisensa lopun, kun Suomi hävisi Kreikalle 0-2.
Lopputuloksena kilpailusta oli kuusi peliä ja kuusi tappiota maalierolla 2-13. Jo ennen viimeistä ottelua oli varmistunut, että Huuhkajat pelaa seuraavassa Kansojen liigassa sarjaporrasta alempana.
Sunnuntain Kreikka-pelin jälkeen Suomen toppari Robert Ivanov ei lähtenyt kaunistelemaan syksyn tapahtumia Ylen haastattelussa.
– No siis katastrofihan tämä syksy on ollut. Ei nyt ihan sama, mutta lähes tulkoon ihan sama, mitä tapahtuu, jos häviät kuusi peliä putkeen. Se ei ole hyväksyttävää.
– Puhutaan valmentajasta ja staffista, mutta vaikka meillä olisi ollut [Pep] Guardiola [valmentajana], niin me pelaajat pelaamme kentällä. Meidän pitää ottaa vastuu tästä – tai koko ajan olemme ottaneet – mutta nyt viimeistään.
– Pelaajien on otettava vastuu, minun on otettava vastuu. Emme me voi hävitä kuutta peliä. Vaikka siellä on paljon hyviä juttuja ja sitä, mitä olemme harjoitelleet, mutta ei silti voi hävitä kuutta peliä ja tulla kertomaan, että jotain on hyvin.
– Tämä sattuu. Täälläkin (stadionilla) on taas paljon jengiä, ja pelaaminen maajoukkueelle on aina niin iso juttu. Kyllä tää tuntuu paskalta.
Turhautuneen ja surullisen oloinen Ivanov piti selkeästi suuria tunteita sisällään, kun häneltä kysyttiin, mistä maajoukkueen tämänhetkinen ahdinko johtuu.
– Futis on ihmeellistä välillä. Muistan, kun toissa kesänä voitimme Slovenian ja San Marinon, ja minulla oli sellainen fiilis, että tulemme valloittamaan maailman tällä jengillä… Ja nyt minulla on tällainen fiilis. Se on sairasta, miten yhden vuoden aikana voi tapahtua näin paljon, mutta se on futista.
– Sen takia me rakastamme ja teemme tätä. Se tunteiden vuoristorata, mitä tässä kokee niin hyvässä kuin pahassa, on osa tätä. Se on osa elämää. Tätäkin pitää omalla tavallaan oppia arvostamaan, koska sitten se hyvä hetki tuntuu vielä paljon paremmalta.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Expressen: HJK:sta tuttu maalivahti herättää kiinnostusta Allsvenskanissa
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”