Mistä Huuhkajille uusi päävalmentaja? Näin Ari Lahti kommentoi Ylelle
Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti myöntää, että Suomella ei ole varaa kilpailla ulkomaisista huippuvalmentajista.
Perjantaina tiedotettiin, että Huuhkajien monivuotinen päävalmentaja Markku Kanerva on vapautettu tehtävästään välittömästi.
Kanerva sai viime kesänä jatkosopimuksen, ja hänen valmennusryhmäänsä uudistettiin, mutta syksyn Kansojen liigan peleistä ei jäänyt tuloksellisesti käteen mitään. Suomi hävisi kaikki kuusi otteluaan ja putosi kilpailun alemmalle sarjatasolle.
Lahti arvioi perjantaina Palloliiton hallituksen kokouksen jälkeen, että uudesta päävalmentajasta on uutisia ”tammikuun puoliväliin” mennessä.
– Meillä on ihan osaava urheilutoimiyksikkö, jota johtaa Aki Hyryläinen ja meillä on myöskin kohtuu mittava data-analyysi-yksikkö, jota johtaa Ville-Pekka Inkilä. Heidän tiimiensä kautta lähtee tämä prosessi liikkeelle ja siinä käytetään totta kai myös ulkopuolisia asiantuntijoita heidän apunaan, kommentoi Lahti Ylelle.
Lahden mukaan ehdokkaiden tai kiinnostuksen määrästä Huuhkajien hakuprosessi ei jää kiinni. Hän kuitenkin myönsi, että Suomella ei ole taloudellisesti varaa kilpailla ulkomaisista huippunimistä ilman, että muu toiminta kärsii.
– Kyllä Huuhkajien päävalmentajan pesti on haluttu. Se on ihan selvää. Tämä ei ole sellainen paikka, johon olisi vaikea löytää ihmistä. On enemmänkin kyse siitä, että löydetään sopiva päävalmentaja.
– Liittyy myöskin talouteen. Tällaisia kansainvälisiä huippunimiä… Ne ovat aiemmin saadun tiedon perusteella Suomen Palloliiton ulottumattomissa taloudellisesti, valitettavasti. Me joutuisimme sitten tinkimään todella paljon kaikesta muusta, joten meidän täytyy löytää kustannuksen ja hyödyn balanssi tähän yhtälöön.
Lahti sanoi, että ulkomainen päävalmentaja ei ole kuitenkaan poissuljettu vaihtoehto. Huuhkajat on ollut 2000-luvulla kolmen ulkomaisen päävalmentajan – englantilaisten Roy Hodgsonin ja Stuart Baxterin sekä ruotsalaisen Hans Backen – komennossa.
– Se vähän riippuu. Jos me lähdemme hakemaan Euroopasta, ehkä Pohjois-Euroopasta, niin silloin saattaa hyvin löytyä valmentaja, ei välttämättä sieltä ykköstasolta, se voi löytyä nuorten joukkueesta tai tällaisesta. Se on täysin mahdollista.
– En sanoisi, että välttämättä lopputulos on se, että meillä on kotimainen valmentaja, mutta katsotaan nyt ihan rauhassa, miten tämä etenee.
LUE MYÖS
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”