Pikkuhuuhkajien ratkaisija löytyi vaihtopenkiltä -”Minulla on aina itseluottavainen fiilis”
TAMPERE. Pikkuhuuhkajat järjesti melkoisen paukun EM-jatkokarsintojen ensimmäisessä osaottelussa. Norja kaatui Tammelan stadionilla peräti 5-1.
Suomi johti ottelua jo kolmen minuutin pelin jälkeen 2-0. Sittemmin Norja hallitsi pitkään, mutta Juho Talvitien 3-1-maali ratkaisi pelin Suomelle.
– Oli joo [mieletön ottelu]. 5-1-voitto, tästä on hyvä jatkaa seuraavaan, Talvitie vastasi SuomiFutis-sivustolle pelin jälkeen.
Talvitie ja koko muu Suomen joukkue pääsi tuulettamaan maaleja ja voittoa ennätysyleisön edessä. Pikkuhuuhkajien peliä oli saapunut seuraamaan 5275 katsojaa.
– Joo, todella hienoa, että varsinkin tänne Tammelaan saatiin näin paljon porukkaa. Tehtiin ilmeisesti joku katsojaennätyskin, kuului jotain sellaista.
– Hyvä, että nämä superonnistumiset tulevat näihin kovimpiin paikkoihin. Pelataan kovista panoksista, joten hienoa, että saatiin hyvä onnistuminen tähän.
Talvitien maali syntyi 79. minuutilla. Naatan Skyttä onnistui taistelemaan pallon Talvitielle, joka kuljetti kohti maalia ja ampui terävän matalan laukauksen tolpan kautta sisään.
– Se oli hyvä maali, aika tyypillinen. On noita pari ennenkin tehty. Vasemmalla jalalla oli hyvin tilaa, se vedettiin ja meni maaliin. Ei se sen kummempaa, Talvitie kuvaili.
– Tottakai tuntui todella hyvältä, ja se oli vielä tärkeä maali, kun Norjalla oli pieni paine 2-1-tilanteessa jonkin aikaa. Tuli taas kahden maalin ero, niin se antoi hyvää ja turvallista oloa. Rikottiin se [Norja] ihan täysin lopuksi.
– En nyt odottanut ihan 5-1:tä kuitenkaan, mutta kyllä se tuntui siltä, että se [peli] oli kontrollissa maalin jälkeen. Norjan aseet olivat menneet.
Talvitie oli vaihdettu kentälle vain muutama minuutti ennen maalin syntymistä. Talvitie olisi todennäköisesti ollut avauksessa, jos Topi Keskinen olisi saanut kutsun Huuhkajiin. Nyt niin sanotut ”Huuhkaja-vahvistukset” tulivat kuitenkin Pikkuhuuhkajien avuksi, mikä pudotti Talvitien penkille.
– Ei mitään, hienoa että saadaan äijät mukaan. He ovat olleet aiemmin mukana näissä karsinnoissa ja tuttuja jätkiä, niin todella hienoa että saatiin mukaan. Hyviä vahvistuksia tietenkin, Talvitie arvioi Keskisestä, Leo Waltasta ja Tomas Galvezista.
Talvitie myös vakuutti, ettei penkille jääminen sen kummemmin vaikuttanut itseluottamukseen.
– Ei. Minulla on aina itseluottavainen fiilis. Luotan omiin kykyihini ja tiedän, mihin se riittää ja mihin se tulee riittämään urani aikana. Luotan niihin ja nyt oli hyvä, että sain oman onnistumisen tähän loppuun.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
- Suurseura joutui hämmentävän rituaalin kohteeksi – natsihuudot johtivat pidätyksiin
- Donald Trump voi jäädä historian ainoaksi Fifan rauhanpalkinnon saajaksi
- Vieraskannattajat aiheuttivat ongelmia KuPSin pelissä
- KuPS kolmen ottelun tappioputkessa – Miika Nuutinen: ”Jalkapallo laittaa välillä eteen kiperiä tilanteita”
- MTV: Jarkko Wissin aika SJK:ssa ohi – uusi luotsi selvillä
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- ”Järkyttävä esitys jälleen” – fanien mitta täyttymässä Huuhkajat-peluriin
- Mohamed Salah löylytti KuPSia – Petteri Pennanen: ”Hyvä esimerkki, miksi…”
- MTV: Jarkko Wissin aika SJK:ssa ohi – uusi luotsi selvillä
- Lukas Hradecky torjui voiton europelistä
- Trabzonspor-luotsi kehui KuPSia: ”Taistelivat hyvin”
- Näin Fabinho kommentoi KuPS-ottelua – puheeksi nousi myös Man City
- Harry Kanen tulevaisuudesta tipahti jättiuutinen – teki ison päätöksen
- Huuhkajien Miro Tenholle uusi sopimus
- BBC: Euroopan futispomot haluavat Arsène Wengerin Fifan johtoon: ”Kyse ei ole rahasta, statuksesta tai egosta”
- KuPSin Joslyn Luyeye-Lutumba: Tulimme voittamaan emmekä ihailemaan vastustajia