Leo Messin ystävä Inter Miamin päävalmentajaksi: ”Ihmisillä voi olla omat mielipiteensä ja se on ok…”
Inter Miami tiedotti hiljattain palkanneensa Javier Mascheranon uudeksi päävalmentajakseen.
Mascherano ehti työskennellä noin kolmen vuoden ajan Argentiinan jalkapalloliiton palveluksessa nuorisomaajoukkueiden päävalmentajana. Mascherano valmensi myös Argentiinan jalkapallomaajoukkuetta kesäolympialaisissa.
Mascherano, 40, ei ole aiemmin valmentanut miesten tasolla. Pelaajalegendan valinta Inter Miamin valmentajaksi on herättänyt paljon puhetta, sillä kokemus loistaa poissaolollaan.
Mascherano ymmärtää kritiikin, mutta kokee, ettei kokemuksella ole välttämättä niin paljon merkitystä.
– Ihmisillä voi olla omat mielipiteensä ja se on ok, mutta olen vakuuttunut siitä, että olen kykeneväinen ottamaan tällaisen pestin. Joskus kokemuksella ei ole juurikaan painoarvoa jalkapallossa. Olen valmentanut nuoria pelaajia kolmen vuoden ajan. Siinäkin on paineita, mutta lisäksi pelasin melkein 20 vuoden ajan ammattilaisena.
– Tämä on kunnianhimoinen projekti. Joukkueessa on paljon nimekkäitä pelaajia, joiden kanssa olen pelannut, mutta lisäksi löytyy myös lupaavia nuoria pelaajia omasta akatemiastamme. Se on fundamentaalista, kun alamme rakentamaan jotain suurta ja tärkeää. Yritän yhdistää nämä kaikki, ja siksi tulin tänne ja otin suuren askeleen urallani.
Mascherano pääsee valmentamaan useita vanhoja pelikavereitaan. Leo Messi, Luis Suárez, Jordi Alba ja Sergio Busquets pelaavat Inter Miamissa. Mascheranon palkkaus on nostanut huhuja siitä, olisiko se ollut lopulta Messin ja kumppanien päätös.
– En kiellä, ettenkö olisi Messin ystävä. Pelasimme niin pitkään yhdessä ja tunnemme toisemme todella hyvin, Mascherano summasi lehdistölle.
LUE MYÖS
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit