Sky: Bayern München vaatii Joshua Kimmichiltä peliliikkeitä vuodenvaihteeseen mennessä – sopimus päättyy kesällä
Joshua Kimmichin sopimustilanteesta on puhuttu jo pitkään.
Bayern Münchenin ehdottoman luottopelaajan nykyinen sopimus seuran kanssa päättyy kuluvan kauden jälkeen. Osapuolet ovat neuvotelleet pitkään uudesta jatkosopimuksesta, mutta yhteisymmärrystä ei ole vieläkään syntynyt.
Sky Deutschlandin saamien tietojen mukaan Bayern vaatii Kimmichiä tekemään päätöksen tulevaisuudestaan tammikuun alkuun mennessä. Kimmichin on kerrottava Bayernille heti vuodenvaihteen jälkeen, aikooko hän solmia jatkosopimuksen.
Bayernin seurajohdosta on sanottu julkisuuteen, että seura haluaa tehdä Kimmichistä urheilullisen projektin keulakuvan ja joukkueen seuraavan kapteenin. Saksalaismedian mukaan seurajohto on kuitenkin vaatinut Kimmichiä suostumaan palkanalennukseen jatkosopimuksen yhteydessä.
Kimmich, 29, on pelannut Bayernissa yhdeksän ja puolen vuoden ajan. Saksan maajoukkuekapteeni on pelannut 414 virallista ottelua Bayernissa ja juhlinut seuran kanssa muun muassa kahdeksan kertaa Bundesliigan mestaruutta.
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Virallista: Viime kauden sankari palaa KuPSiin
- Erikoinen sattuma Afrikan maiden MM-jatkopeleissä hämmentää
- Lukas Hradeckyn AS Monaco haluaa Romelu Lukakun
- Sky: Saksan jalkapalloliitto kehottaa Julian Nagelsmannia eroamaan tehtävästään
- HJK täräytti hurjan hankinnan Portugalin pääsarjasta
- Ilveksen europaikkahaaveille iso kolaus – valmentajalta suorat sanat
- Santi Cazorlan upea ura on tullut päätökseen
- Jani Honkavaara menettämässä avainpelaajansa
- Virallista: Gnistanin keskikenttäpelaaja siirtyy SJK:hon
- VPS hankki Ghanan maajoukkuepelaajan pitkällä diilillä
- Englannilla fyysisesti mahdoton tehtävä MM-kisoissa – ”Valtava etu Meksikolle”
- FIFA selitti, miksi Saksan kohuttu jatkoaikamaali hylättiin
- L’Équipe: Glen Kamara jätettiin ulos Rennesin harjoituskaudelta
- Marokon MM-tähti siirtyy Bayern Müncheniin
- Jürgen Klopp: järisyttävä MM-huhu alkaa levitä
- Belgian pelaajat riitelivät kentällä ennen ihmenousua – ”Joskus sellaista tarvitaan”
- ”Ei ikinä punainen kortti” – Yhdysvallat joutuu seuraavaan MM-peliinsä ilman ykköshyökkääjäänsä
- Lionel Messillä ja Kylian Mbappélla kuusi osumaa – ranskalaistähti kommentoi maalipörssin tilannetta
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Yksi MM-kisojen hurjimmista trillereistä – Belgia nousi kuilun partaalta jatkoon