Dele Allin seuraava seura vahvistumassa
Dele Alli on jatkamassa uraansa Italian Serie A:ssa. Fabrizio Romano uutisoi englantilaisen allekirjoittavan sopimuksen sarjanousija Comon kanssa.
Allin sopimus vuoteen 2026 saakka tullaan julkistamaan Romanon mukaan tänään optiolla lisävuodesta. Hyökkäävä keskikenttäpelaaja on harjoitellut Cesc Fàbregasin valmentaman ryhmän mukana.
Allin, 28, ura on ollut laskusuunnassa. Evertonin joulukuussa jättänyt taituri on esiintynyt viimeisen kolmen vuoden aikana vain 17 ottelussa.
Huippuvuosinaan Tottenhamia edustanut Alli pelasi edellisen kilpailullisen ottelunsa helmikuussa 2023 lainalla Turkissa Besiktasin riveissä. Englantilaista ei olla nähty myöskään A-maajoukkuepaidassa kuuteen vuoteen.
Alli on kertonut aiemmin tähtäävänsä takaisin Englannin paitaan tähdäten vuoden 2026 MM-turnaukseen. Hän oli mukana vuoden 2016 EM-kisoissa ja MM-kisoissa kaksi vuotta myöhemmin.
LUE MYÖS!
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”

- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”