Juhani Pikkaraisen siirto Ruotsiin kaatui viime hetkellä
Juhani Pikkaraisen siirto Ruotsin Allsvenskaniin Brommapojkarnan riveihin on kaatunut. Expressen uutisoi Ilveksen topparin päätöksestä vetäytyä siirrosta taloudellisista syistä.
Expressen paljasti joulukuun lopussa Ilveksen ja Brommapojkarnan päässeen yhteisymmärrykseen kaupoista. Pikkaraisen, 26, oli tarkoitus matkustaa tällä viikolla Tukholmaan lääkärintarkastusta varten.
Expressenin mukaan kaikki oli jo sovittu Pikkaraisen siirron osalta. Vetäytyminen tapahtui ruotsalaislehden mukaan Huuhkajien puolustajan omasta tahdosta.
Neuvottelut eivät ole näillä näkymin jatkumassa.
Pikkarainen saapui Ilvekseen kaudelle 2024 VPS:n riveistä. Puolustaja esiintyi viime kaudella 35 ottelussa tamperelaisten väreissä.
Pikkarainen debytoi myös marraskuussa Kansojen liigassa Suomen A-maajoukkueessa.
LUE MYÖS!
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”