Valmentajan haukkuma tähtipelaaja rikkoi hiljaisuuden – ”Se tekee tämän illan tapahtumista entistä raskaampia”
Atalantan tähti Ademola Lookman on vastannut päävalmentaja Gian Piero Gasperinin raakaan kritiikkiin Mestarien liigan putoamisen jälkeen. Nigerialaishyökkääjä hukkasi rangaistuspotkun, kun Serie A -seura hävisi kotonaan pudotuspelien karsintakierroksen toisen osaottelun 1-3-lukemin belgialaiselle Club Brüggelle.
Suurena suosikkina ottelupariin lähtenyt Atalanta hävisi yhteismaalit peräti 2-5-lukemin.
Lookman tuli tiistain toisessa osassa vaihdosta sisään ja kavensi ottelun lukemat 1-3:een heti toisen puoliskon alussa.
Noin varttia myöhemmin Atalantalle vihellettiin rangaistuspotku, jonka Lookman halusi laukoa. Nigerialainen epäonnistui, eikä lisämaaleja nähty tämän jälkeen.
Atalanta-luotsi Gasperini oli pelin jälkeen raivoissaan Lookmanille, jonka hän haukkui surkeimmaksi näkemäkseen pilkunvetäjäksi.
– Minusta tuntuu surulliselta kirjoittaa tämä lausunto. Enimmäkseen siitä syystä, kun ottaa huomioon, mitä me olemme saavuttaneet yhdessä, Lookman kirjoitti sosiaalisessa mediassa julkaisemassaan viestissä.
– Se että minut otetaan tuolla tavalla silmätikuksi ei vain satuta minua, vaan tuntuu myös hyvin epäkunnioittavalta, eikä vähintään siksi, että olen osoittanut sitoutuneisuutta ja kovaa työntekoa jokaisena päivänä auttaakseni tuomaan menestystä tälle seuralle ja sen uskomattomille kannattajille.
– Olen tosi asiassa kokenut täällä lukuisia vaikeita hetkiä. En ole puhunut niistä valtaosasta, koska joukkuetta pitää aina mielestäni suojella ensin. Se tekee tämän illan tapahtumista entistä raskaampia.
– Meidän fanien lisäksi, myös me kärsimme tästä tuloksesta joukkueena. Meidän suunniteltu rangaistuspotkujen antaja ohjeisti minua laukomaan sen pilkun ja minä otin sen vastuun tukeakseni joukkuetta.
– Elämässä on kyse haasteista ja kivun muuttamisesta voimavaraksi.
LUE MYÖS!
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Muutoksia Huuhkajiin – kaksi pelaajaa nousee joukkueeseen
- Celtic hävisi Glasgow’n paikallistaiston – Viljami Sinisalo vaikeuksissa
