Miro Tenho ihailee Matias Siltasen poikkeuksellista ominaisuutta – tämän muutoksen Jani Honkavaara on tuonut Djurgårdeniin

Matias Siltasen ennakkoluuloton sisääntulo Djurgårdeniin on tehnyt Miro Tenhoon lähtemättömän vaikutuksen. Huuhkajat-toppari ihailee 17-vuotiaan suomalaislahjakkuuden rohkeaa asennetta.
Siltanen siirtyi Djurgårdeniin KuPS:sta noin 1,2 miljoonan euron arvoisella siirtokorvauksella tammikuussa. Keskikenttäpelaaja liittyi tukholmalaisseuran laajaan suomalaiskaartiin Tenhon, Rasmus Schüllerin, Santeri Haaralan ja Suomen ja Ruotsin kaksoiskansalaisen Adam Ståhlin seuraksi.
Djurgårdenin päävalmentajaksi kaudelle 2025 palkattiin myös Siltasta KuPS:ssa valmentanut Jani Honkavaara. Kaksikko juhli viime kaudella yhdessä Suomen mestaruutta.
– On kyllä ollut kiva nähdä, kuinka 17-vuotias pystyy tulemaan heti koppiin ja ottamaan isoa roolia. Ei ole sitä fiilistä, että hän on nuori suomalaispelaaja, joka tulee ujosti Ruotsin suurseuraan. Kyllä hän on heti uskaltanut vaatia vanhemmiltakin pelaajilta asioita, että mitä esimerkiksi minä teen jossain kohtaa, Tenho kehui nuorta seuratoveriaan SuomiFutiksen kysymykseen vastaten Huuhkajien etämediatilaisuudessa maanantaina.
– Olisin itsekin toivonut olleeni 17-vuotiaana noin rohkea ja tuollainen.

Siltanen on saanut Djurgårdenissa toistaiseksi vastuuta kahdessa Ruotsin cupin ottelussa. Nuorukainen pelasi täydet 90 minuuttia 3-4-tappiossa IFK Göteborgia vastaan maaliskuun alussa.
Tenho odottaa Siltasesta tukholmalaisseuralle merkittävää vahvistusta. Entinen HJK-puolustaja ei päässyt koskaan kohtaamaan huippulupausta pelatessaan Suomessa.
– Minuutteja voidaan odottaa koko kauden ajan. Innolla moni seuraa, että millainen pelaaja hänestä kehittyy. Voidaan puhua jo vahvistuksesta tässä kohtaa ja kaveri on vasta 17-vuotias, Tenho arvioi.
Honkavaara tuonut muutoksen pallonhallintaan
Djurgården on päässyt nauttimaan Honkavaaran alaisuudessa jo menestyksessä europeleistä. Tukholmalaiset eteni Konferenssiliigassa puolivälieriin lyötyään kyproslaisen Pafosin kaksiosaisessa otteluparissa.
Tenho tunnistaa Honkavaaran tuoneen merkittävän muutoksen joukkueen pelaamiseen erityisesti pallonhallinnan osalta.
– Ehkä suurin muutos viime kauteen on se, että meidän futiksemme on ollut tietyllä tapaa aika vauhdikasta. Ehkä olemme saaneet siihen taktista osaamista. Puolustuksessa halutaan tuoda rakennusvaiheessa pelaajia lähemmäksi ja pystytään hallitsemaan sen myötä pallon kanssa pidempiä aikoja, Tenho kommentoi.
– Viime kaudella ei ehkä keskitytty niin paljoa siihen, että hallitaanko palloa yli 50 prosenttia vaiko ei. Meidän viime pelimme oli hyvä esimerkki, kuinka vauhdikkaasti ja nopeasti me pystymme hyökkäämään.
Ruotsin Allsvenskan käynnistyy maaliskuun 29. päivä lauantaina. Djurgården isännöi tuolloin avauskierroksella puolustavaa mestari Malmöä.
Tenho nähdään sitä ennen Huuhkajissa MM-karsintojen avauspeleissä. Suomi kohtaa perjantaina 21. päivä maaliskuuta vieraissa Maltan ja myös vieraskentällä Liettuan kolme päivää myöhemmin.
Joni Ahokas
X: @AhokasJoni
LUE MYÖS!
Voita kisapaketti kahdelle jääkiekon MM-kisoihin!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa kisapaketin kahdelle jääkiekon MM-kisoihin Sveitsiin!
-
- Palkinto sisältää:
- otteluliput peliin Suomi-USA (18.5.)
- suorat lennot Helsinki-Zürich-Helsinki
- kahden yön majoituksen aamiaisineen
- lentokenttäkuljetukset
- Palkinto sisältää:
-
- Takavuosien MM-tähti loukkaantui vakavasti – kolme kylkiluuta murtui ja keuhko luhistui osittain
- Suomalaiskaksikosta Ruotsin mestareita kolme kierrosta ennen Allsvenskanin päätöstä
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Lähde: Oliver Antmanin uusi valmentaja selvillä
- Graham Potter palkattiin Ruotsin A-maajoukkueen päävalmentajaksi: ”Olen saanut huomata, ettei pitkät sopimukset kestä kauhean pitkään”
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- HIFK:n sarjanousu varmistui
- Suomalaiskolmikon IFK Värnamo putosi Ruotsin pääsarjasta
- MLS:n runkosarja päättyi – näin suomalaisilla sujui
- Barcelonan pelaajat seisoivat pelin alussa paikallaan 15 sekuntia – mistä on kyse?
- Haastattelu: Matias Tamminen avasi Veikkausliigan ja Allsvenskanin eroja: ”Se pitää vain kestää”
- FF Jaro laittaa valmennuksen uusiksi hyvistä tuloksista huolimatta
- Toni Koskelan Kalmar nousi yksinään Superettanin kärkipaikalle
- FM: Glen Kamaran valmentaja potku-uhan alla
- Expressen: Tässä on Ruotsin uusi päävalmentaja
- Bundesliigassa isojen kohtaaminen – näin kävi Der Klassikerissa