Frank Ribéry: Bayern Münchenin pitäisi hankkia Bayer Leverkusenin avainpelaaja – ”Jos siihen on mahdollisuuksia…”
Bayer Leverkusenin ja Florian Wirtzin väliset jatkosopimusneuvottelut ovat edenneet pitkälle.
Leverkusen on tehnyt avainpelaajalleen virallisen jatkosopimustarjouksen ja Wirtzin on määrä tehdä päätös tulevaisuudestaan seuraavien päivien aikana.
Saksalaismedian mukaan Wirtzin on määrä jäädä ensi kaudeksi Leverkuseniin ja siirtyä muihin maisemiin kesällä 2026.
Saksalaismediassa on kerrottu Leverkusenin asettaneen Wirtzille noin 150 miljoonan euron hintalapun, eikä myy tähteään sitä halvemmalla tänä kesänä. Leverkusenin suurin kilpakumppani Bayern München on aktiivisesti Wirtzin kintereillä. Bayern haluaisi hankkia Wirtzin jo tänä kesänä, vaikka tiedostaakin, ettei Leverkusenia ole helppo suostutella luopumaan taituristaan.
Pelaajaurallaan vuosikausia Bayernia edustaneen Franck Ribéryn mielestä seuran on tehtävä kaikki mahdollinen saadakseen Wirtzin riveihinsä. Ribéryn mukaan Wirtz ja Jamal Musiala pystyisivät pelaamaan samassa joukkueessa, vaikka ovatkin osittain varsin samantyylisiä pelaajia.
– Jos siihen on mahdollisuuksia, pitäisi Bayernin hankkia Wirtz riveihinsä. Musiala ja Wirtz pystyisivät pelaamaan ongelmitta yhdessä samassa joukkueessa. He ovat samanlaisia, koska kummatkin ovat uskomattoman lahjakkaita pelaajia. He eivät ole kuitenkaan pelityyleiltään samanlaisia. Hyvät pelaajat pystyvät aina pelaamaan yhdessä, Ribéry muistutti Sport Bildille.
– Ehkä Bayernin pitäisi hieman muokata pelitapaansa, eikä käyttää enää perinteisiä laitahyökkääjiä. Minä pelaisin yhdellä puhtaalla kärjellä ja hänen alapuolella olisivat Wirtz ja Musiala. Silloin laidoille jäisi tilaa hyökkääville laitapuolustajille. Se voisi toimia todella hyvin.
LUE MYÖS
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Jalkapallon MM-kisat 2026: Joukkueet ja pelaajat
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Jani Honkavaara pettyi Djurgårdenin suoritukseen: ”Se on vastuullani”
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Nazinhosta Lukas Hradeckyn seurakaveri?
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Odotetuin MM-kokoonpanojulkistus tänään suorana netissä
- Upea osuma: Jari Litmanen, 55, yllätti veskarin lähes puolesta kentästä – katso video
- Suomi on yksi jalkapallon isoista vientimaista – MM-kisaisäntä jää taakse
- Ronald Koeman junior pisti isäänsä paremmaksi – maalivahti teki maalin
- Kaan Kairinen Saksaan? Bundesliigaseura valmis maksamaan ison siirtokorvauksen
- Lehti: Ville Koski siirtymässä pysyvästi Alavésiin
- Nyt se on varmaa! Neymar palaa maajoukkueeseen MM-kisoihin
- Neymar menetti hermonsa vuoden tärkeimpänä päivänä – oliko se siinä?
- Haastattelu: Giórgos Antzoulas jätti HJK:n ja siirtyi Saksaan – ”Täällä jalkapallo on täysin erilaista”
- Karmea alku nousukarsinnoille – Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen Palermosta ilmat pihalle