Helmareilta karmea mahalasku!
Suomen naisten jalkapallomaajoukkue jäi katastrofitulokseen Kansojen liigassa perjantaina.
Helmarit pelasi 0−0-tasapelin Valko-Venäjää vastaan Italian Novarassa. Suomi oli otteluun lähdettäessä selvä ennakkosuosikki.
Maaliton tasapeli oli jatkumoa kehnoille tuloksille, sillä alla oli tappio avausottelusta Serbialle. Suomi voitti viime pelissä Unkarin, mutta nyt tuli taas pistemenetys, vaikka ennen Kansojen liigan alkua Helmareita pidettiin lohkon vahvimpana joukkueena.
Eveliina Summanen hukkasi rangaistuspotkun 54 minuutin kohdalla.
Tyhjä katsomo
Ottelu oli virallisesti Suomen kotipeli, mutta se pelattiin Italiassa tyhjille katsomoille. Syynä oli se, että Palloliitto kieltäytyi järjestämästä ottelua Valko-Venäjää vastaan protestina siitä, etteivät Uefa ja Fifa ole sulkeneet Valko-Venäjää ulos maajoukkuepeleistä.
Venäjä on suljettu maajoukkuepeleistä hyökkäyssotansa takia. Myös Ukrainan sotaan välillisesti Venäjän puolella osallistunut Valko-Venäjä on ulkona maajoukkuepeleistä esimerkiksi jääkiekossa, mutta jalkapallossa näin ei ole.
Yle protestoi ja päätti olla lähetysoikeuksistaan huolimatta näyttämättä ottelua. Palloliitto näytti kamppailun omalla Youtube-kanavallaan.
Lohkon muut joukkueet eli Unkari ja Serbia kohtaavat toisensa kello 21 alkavassa ottelussa. Serbia on Suomen tavoin neljässä pisteessä, mutta on pelannut ottelun Helmareita vähemmän. Unkarilla on kolme pistettä ja Valko-Venäjällä on kaksi pistettä.
LUE MYÖS:
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”

- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”