Lähde: Leverkusen tavoittelee entistä Man United -valmentajaa Xabi Alonson seuraajaksi
Bayer Leverkusen tavoittelee Erik ten Hagia Xabi Alonson seuraajaksi, kertoo Kicker. Alonso on yhdistetty mediassa Real Madridin kärkiehdokkaaksi Carlo Ancelottin tilalle.
Leverkusen on tietoinen Alonson kiinnostuksesta palata Real Madridiin, jota espanjalainen edusti pelaajaurallaan. Leverkusenin toimitusjohtaja Fernando Carro on vahvistanut päävalmentajan sopimuksessa pykälän, jolla hän voisi siirtyä yhteen entisistä seuroistaan.
Vaikka Ancelotti ei siirtyisi Brasilian A-maajoukkueen peräsimeen, italialaisen odotetaan poistuvan tästä huolimatta espanjalaismedian tietojen mukaan Real Madridista.
Ten Hag, 55, on ollut ilman töitä saatuaan potkut Manchester Unitedista lokakuussa. Hollantilainen on tähdännyt paluuta Euroopan huippujalkapallon pariin.
Ten Hag voitti Unitedissa kahden täyden kauden aikana Liigacupin ja FA Cupin. Entinen Ajax-luotsi juhli myös kotimaassaan kolmea Hollannin mestaruutta ennen siirtoaan Englantiin kesällä 2022.
Alonso, 43, johdatti Leverkusenin viime kaudella seuran historian ensimmäiseen Bundesliigan mestaruuteen ja Saksan Cupin voittoon. Leverkusen pelasi myös Eurooppa-liigan finaalissa vuosi sitten.
Alonson sopimus Leverkusenin kanssa päättyy kesällä 2026.
LUE MYÖS!
- Hurja huhu: Neymar Lionel Messin seurakaveriksi?
- Seurapomo paljasti: Helsingborg ja Stevie Grieve keskustelivat jo kuukausia sitten
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Stevie Grieve jättää SJK:n
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Kaoottinen ottelu keskeytettiin Ruotsissa
- Lukas Hradeckylle jättimäinen voitto!
- Joel Pohjanpalo mätti maaleja hirmuiskussa – nousi maalipörssin kärkeen
- Virallista: Tim Väyrynen jättää IF Gnistanin
- Onni Valakarin MLS-kausi päättyi konferenssifinaaliin – laina päättyy pian
- Ilves nimitti uuden päävalmentajan Joonas Rantasen tilalle
- Kaoottinen ottelu keskeytettiin Ruotsissa
- Rasmus Schüller jättää Djurgårdenin – peliura jatkumassa: ”Noin vuoden verran”
- Virallista! Jarkko Wiss siirtyy SJK:n päävalmentajaksi
- Virallista! Joonas Rantanen on HJK:n uusi päävalmentaja – Ilvekselle merkittävä korvaus
- Ei voi olla totta! Lucas Bergströmin joukkue suli pahasti La Ligassa