Valioliigassa sensaatiotempussa onnistunut valmentaja hylkäsi Italian A-maajoukkuepestin
Claudio Ranieri on hylännyt mahdollisuuden Italian A-maajoukkueen uutena päävalmentajana. Ranieri haluaa Sky Sportsin tietojen mukaan keskittyä työhönsä AS Romassa.
Ranieri jätti päävalmentajan paikkansa Romassa kauden 2024-2025 jälkeen, mutta toimii edelleen seuran neuvonantajan roolissa. Roman peräsimeen nimettiin Atalantasta hankittu Gian Piero Gasperini.
Italian jalkapalloliitto antoi edelliselle päävalmentajalleen Luciano Spallettille potkut maanantaina. A-maajoukkue koki nöyryyttävän 0-3-tappion MM-karsinnoissa Norjan vieraana perjantaina.
Ranieri, 73, palasi eläkkeeltä valmennushommiin Romassa viime vuoden marraskuussa. Roma sijoittui Serie A:n sarjataulukossa viidenneksi kokeneen valmentajan alaisuudessa.
Ranieri muistetaan Englannissa myös Leicesterin johdattamisesta sensaatiomaiseen Valioliigan mestaruuteen kaudella 2015-2016. Viime kauden Roma-pesti oli italialaisen uran kolmas seurassa.
Ranieri on luotsannut päävalmentajana myös muun muassa Internazionalea, Cagliaria, Kreikan A-maajoukkuetta, AS Monacoa, Juventusta, Chelseaa, Fiorentinaa ja Atlético Madridia.
Sky kertoo Italian jalkapalloliiton tavoittelevan nyt Stefano Piolia, 59, A-maajoukkueen ruoriin. Entinen AC Milan -luotsi valmentaa Saudi-Arabiassa Al Nassria.
LUE MYÖS!
Vuoden kovin tarjous: talleta 1€ ja saat 60 kierrätysvapaata ilmaiskierrosta!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta Reactoonz 100 -peliin!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Cristiano Ronaldo ulkona maajoukkueesta – taustalla pitkittynyt syy
- Haastattelu: Senne Vits nauttii elämästään Pietarsaaressa
- Lisää muutoksia Huuhkajiin – odotettu debytantti
- Uusi luku suomalaisessa jalkapallohistoriassa – Eremenkon veljekset palaavat yhteen
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit
- Barcelonalta mieletön show – Newcastle jäi täysin jyrän alle
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Tässä ovat Eurooppa-liigan ja Konferenssiliigan puolivälieräparit
- Haastattelu: Álex Craninx löysi Oulunkylästä intohimoisen valmentajan – ”Jalkapallo on hänelle pakkomielle”
- Pikkuhuuhkajat nimetty EM-karsintaotteluihin – mukana uusia kasvoja
- Iran: MM-kisoista uusi kanta
- Viljami Sinisalon kilpakumppani joutuu leikkaukseen – ”Olen mahdollisesti pelannut viimeisen pelini”
- Veikkausliigan lähiöseura valmistautuu historialliseen kauteen – ”Joukkue on valmis”
- Juho Kilo ja Diogo Tomas nousivat Hollannin pääsarjaan
- Virallista: HJK purkaa uuden pelaajansa sopimuksen – ei läpäissyt terveystarkastusta
- No nyt! Huuhkajista tuttu Diogo Tomas säväytti videolla – antoi todella erikoisen haastattelun
- Murskajaisia Mestarien liigassa – tässä ovat puolivälieräparit