Kiina löysi version jalkapallosta, jossa sekin saattaa pärjätä
Kiinan jalkapalloliitto ilmoitti tiistaina, että se kaavailee kansallisen e-urheiluseuran perustamista. Uuden seuran suunnitellaan kilpailevan muun muassa FIFAn ja Aasian jalkapallojärjestön alaisissa tapahtumissa.
Kiinan menestys ”oikean jalkapallon” puolella ei ole hurraahuutoja aiheuttanut. Miesten päävalmentaja Branko Ivankovic laitettiin luiskaan viime kuussa, kun maajoukkue hävisi MM-karsinnoissa Indonesialle. Kiinan 15 edellisestä ottelusta kymmenen on ollut tappioita.
Maa ei lopulta päässyt edes kovin lähelle paikkaa MM-kilpailuissa, vaikka FIFA on ronskisti laajentanut turnausta.
Kuvaavaa on, että Kiina on maailmanrankingissa sijalla 94, muun muassa Islannin (74.) ja Luxemburgin (92.) takana. Islannin väkiluku on 389 000, Luxemburgin 634 700. Väkilukuun suhteutettuna Kiinassa pitäisi olla 2 259 leandrobarreiroa ja 3 687 hákonarnarharaldssonia.
Lue myös: Humanoidirobotit ottivat yhteen jalkapallon merkeissä – lopputulos oli karu (10.7.2025)
Kiinan e-urheiluteollisuus etenee vahvassa myötätuulessa. Vuonna 2024 ala tuotti 38,5 miljardia Yhdysvaltain dollaria. Kilpailuja järjestettiin peräti 124.
Kiinan e-urheilujoukkue otti vuoden 2023 Aasian kisoissa neljä kultaa viidestä mahdollisesta.
Uutistoimisto AFP:n mukaan jalkapalloliiton aikoma aluevaltaus on saanut ristiriitaisen vastaanoton paikallisten suosimassa mikroblogipalvelussa Weibossa. Osa on tuominnut suunnitelmat siltä pohjalta, että liiton näytöt ovat niin heikot.
LUE MYÖS:
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet