KTP hankki ruotsalaisen veljeskaksikon
KTP vahvistuu ruotsalaisella veljesparilla. Kotkalaisten riveihin liittyvät maalivahti Oscar Linnér ja hyökkääjänä, laiturina ja topparina pelannut Albin Linnér.
Molempien veljesten sopimukset kattavat loppukauden.
Oscar Linnér, 28, pelasi viimeksi Romanian pääsarjaa Petrolul Ploiestissa. 199-senttinen maalivahti pääsi pelaamaan seurassa vain kolmessa ottelussa.
Huuhkajiin kesäkuun MM-karsintaotteluihin Hollantia ja Puolaa vastaan kutsuttu Tommi Jyry edustaa Petrolulia.
Oscar Linnér on edustanut myös 115 ottelun verran tukholmalaista AIK:ta ja kuulunut Saksassa Arminia Bielefieldin organisaatioon. Pelejä Saksassa ei kertynyt ainuttakaan edustusjoukkueessa vuosina 2020-2022.
– Linnér on erittäin vahva maalivahti torjumaan ja hallitsemaan boxia, varsinkin vitosen aluetta siellä. Hän on isokokoinen ja hyvä ohjaamaan puolustuslinjaa, KTP:n urheilutoimenjohtaja Niko Ikävalko arvioi uutta hankintaa seuran tiedotteessa.
Albin Linnér, 26, on pelannut urallaan Ruotsin kakkostasolla Superettanissa 67 ottelun verran vuosina 2019-2022 Brommapojkarnan riveissä. Viimeisimmät vuodet kuluivat sarjaporrasta alempana kolmostasolla Ettan Norrassa.
Albin Linnérin viimeisin ottelu Täby FK:n riveissä oli toukokuussa 2024.
– Albin on pelannut viimeksi vuosi takaperin Ruotsin kolmanneksi korkeimmalla sarjatasolla ja sen jälkeen kuntoutunut loukkaantumisestaan, Ikävalko perusteli hankintaa.
– Tämä on meille tämmöinen No risk, high reward tai jonkinnäköinen reward-tyyppinen ratkaisu. Eli pelaaja haluaa tulla tänne, saada mahdollisuuden näyttää ja päästä kondikseen. Odotuksia ei oikeastaan ole, joten hän on täysin riskitön hankinta.
Nousijaseura KTP taistelee sarjapaikastaan Veikkausliigassa. Seura on sarjataulukossa toiseksi viimeisenä 12 pelatun ottelun jälkeen.
LUE MYÖS!
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Palaako Füllkrug Bundesliigaan?
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- SJK:n pelaajat mukana Afrikan mestaruusturnauksessa – pääsivät kentälle avauskierroksella
- Virallista: KuPS hankki Pikkuhuuhkajista tutun pelaajan
- FotbollDirekt: Manasse Kusu neuvottelee lainasiirrosta Superettaniin
- Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
- Ilvekselle tärkeitä sopimuksia
- The Athletic: Valioliigan halutuin tähti vaihtamassa seuraa tammikuussa
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy