WP: Huumeparoni piileskeli virkavaltaa pelaamalla ammattijalkapalloa
Yhdysvaltain ulkoministeriö on luvannut enintään kahden miljoonan dollarin palkkion tiedoista, jotka johtavat uruguaylaisen Sebastian Marsetin pidättämiseen tai tuomitsemiseen. Marset, 33, on huumekauppias sekä entinen ”maksupelaaja”, joka rahojensa avulla pääsi jalkapallokentille.
Marset on viranomaisten mukaan Etelä-Amerikan huumekaupan keskeisimpiä toimijoita ja osin vastuussa Länsi-Euroopassa lisääntyneistä huumeiden salakuljetustapauksista. Menneinä vuosina hän pesi kartellin rahoja etenkin pienemmissä jalkapalloseuroissa.
Samalla Marset käytti vaikutusvaltaansa toteuttaakseen lapsuuden haaveensa jalkapalloilijan urasta. Vuonna 2021 hän osti itselleen paikan Paraguayssa pelaavasta ammattilaisseurasta, Deportivo Capiatásta.

Washington Post kertoo selvittäneensä (ulkoinen linkki artikkeliin), että Marset maksoi 10 000 dollaria siitä, että sai kantaa joukkueessaan kymppipaitaa. Sen tuoman arvovallan mukaisesti hän yritti ohjata joukkueen peliä, mutta hänen oli vaikea ylipäätään pysyä muiden vauhdissa. Jos hän joutuikin rikkomaan vastustajaansa, tuomari jätti yleensä viheltämättä. Rankkarit häneltä karkasivat yli maalin.
Capiatán päävalmentaja Jorge Nuñez ei ensi alkuun ollut tietoinen juonesta. Hän oli ihmeissään, miksi muut pelaajat niin kivenkovaan vaativat kentälle sellaisen joukkuetoverin, jolla ei olisi pitänyt olla asiaa ammattilaissarjoihin, saati sitten avauskokoonpanoon.
Capiatán peli luonnollisesti kärsi Marsetista. Hänen peliälyssään oli puutteita ja pallotekniikka heikkoa.
Kaikesta huolimatta Marset löysi uuden seuran, Rubio Ñun, kun maa oli alkanut polttaa jalkojen alla edellisessä joukkueessa. Täällä hän välitti pelaajia joukkueesta toiseen, muun muassa Kreikkaan Trikala FC:hen. Kuvion taustalla oli tietenkin rahanpesu.
Marset edusti vielä bolivialaista Leones del Tornoa vuoden 2022 jälkipuolella. Toukokuussa 2025 Yhdysvallat tiedotti ilmiantopalkkiostaan. Marsetia etsitään Etelä-Amerikasta. Etsintä on maanosan historian laajimpia.
Lue myös:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- VAR-kohu Mestarien liigan ottelun jälkeen – näin Barcelona reagoi
- Juha Mieto: yllätysvierailu Veikkausliigassa
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Mestarien liigan puolivälierät alkoivat – näin kävi tiistaina
- Eurojytky! Mestarien liigassa pamahti voitto, jollaista ei ole nähty 20 vuoteen
- Diogo Tomas unelmoi siirrosta Portugaliin: ”Seuraan sarjaa todella tarkasti”
- IS: Veikkausliigan maalikuningas Kasper Paananen suorana: ”Aika petetty olo”
- Otso Virtanen loukkaantui – Ilves hankki korvaajan
- Näin seuraat jalkapallon MM-kisoja – Ylen ja MTV:n selostajat ja asiantuntijat julki
- Haastattelu: Ryan Mahuta teki uuden sopimuksen Tšekissä – ”Talvella oli kiinnostusta muista seuroista”
- Veikkausliiga-seura on hakenut toimitusjohtajaa lähes puoli vuotta tuloksetta
- Historiallinen merkkipaalu – Manuel Neuer samalle viivalle Lionel Messin kanssa
- Antonio Conte ei peittele – haluaa Italian maajoukkueen päävalmentajaksi
- Muistatko? Lionel Messi kieltäytyi miljarditarjouksesta – ”Uskomatonta”