Interin avainpelaaja siirtyy AIK:hon kesken mestaruustaiston jättisummalla
AIK on vahvistanut rivejään hankkimalla hyökkäävän keskikenttäpelaajan Axel Kouamen Interistä.
21-vuotias norsunluurannikkolainen saapuu Tukholmaan kesken kauden Veikkausliigasta, jossa hän on tehnyt kuluvalla kaudella neljä maalia ja antanut seitsemän maalisyöttöä Interin paidassa. Kouame ehti edustaa Interiä kesästä 2023 saakka.
Siirtosumma on Expressenin mukaan vähän yli 900 000 euroa.
Kouamen lähtö osuu Interin kannalta ikävään saumaan. Yläloppusarja on alkamassa, ja Inter on jaetulla kärkipaikalla KuPSin kanssa. Sarjan viisi ensimmäistä joukkuetta mahtuvat kolmen pisteen sisään.
Sopimus AIK:n kanssa ulottuu vuoden 2029 loppuun.
– On hienoa, että voimme vihdoin ilmoittaa Kouamen olevan AIK:n pelaaja. Olemme seuranneet häntä pitkään ja uskomme, että hänen ominaisuutensa tekevät hänestä nopeasti yleisön suosikin, kommentoi siirtopäällikkö Fredrik Wisur Hansen.
Myös Kouame itse oli selvästi otettu uudesta mahdollisuudestaan.
– Tämä on unelmien täyttymys. Kun kuulin AIK:n kiinnostuksesta, päätös oli helppo. Haluan kiittää luottamuksesta ja näyttää kentällä, kuka olen, Kouame sanoi itse.
LUE MYÖS
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”
- Virallista: Miika Takkula jättää Ilveksen – seura nimesi uuden urheilujohtajan
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Donald Trump sai Fifalta rauhanpalkinnon ja mitalin
- Tässä ovat Suomen jalkapallovuoden palkitut
- HJK nappasi ulkomaalaispelaajan toisesta liigaseurasta
- Miika Takkula sai huippupestin Ruotsista: ”Olen todella ylpeä”