Joel Pohjanpalo kertoi mielipiteensä Jesse Jorosen Palermo-siirrosta: ”Monet seurat halusivat hänet”
Joel Pohjanpalon ja Jesse Jorosen edustama Palermo pelaa hienoa alkukautta Serie B:ssä.
Kolmesta ottelusta tuloksena on seitsemän pistettä ja sarjan jaettu kärkipaikka yhdessä Niklas Pyyhtiän Modenan, Cesenan ja Frosinonen kanssa.
Pohjanpalo on viimeistellyt alkukaudella kolme maalia Serie B:ssä. Joronen on sen sijaan torjunut kummassakin pelaamassaan ottelussa nollapelin.
Palermo kohtaa perjantai-iltana kotikentällään Barin. Paikallismedian mukaan otteluun odotetaan jälleen yli 30 000 katsojaa.
La Gazzetta dello Sport haastatteli Pohjanpaloa.
Pohjanpalo kertoi haastattelussa mielipiteensä Jorosen Palermo-siirrosta.
Pohjanpalo ja Joronen pelasivat yhdessä Veneziassa kahden ja puolen vuoden ajan ja ovat edustaneet Huuhkajia jo pitkään.
– Jesse on hyvä ystäväni. Hän oli bestman häissäni. On poikkeuksellista päästä pelaamaan taas hänen kanssaan. Suomessa on normaalia, että pelaat ystäväsi kanssa, mutta Palermossa se on fantastista. Joronen on todella kunnianhimoinen pelaaja.
– Joronen oli vapaa agentti ja siten monet seurat halusivat hänet. Olen iloinen siitä, että hän siirtyi lopulta Palermoon. Hän auttoi minua paljon, kun siirryin Veneziaan ja nyt tein hänelle samanlaisen palveluksen. Joronen on aloittanut kahdella nollapelillä, eli pelannut todella hyvin.
La Gazzetta dello Sport tiedusteli Pohjanpalolta, pitääkö hän itseään Serie B:n parhaana hyökkääjänä.
– Tasaisuus on se, mikä erottaa huippuhyökkääjän keskitason hyökkääjästä. Olen tehnyt kolmeen peliin kolme maalia. Joukkueena tavoitteemme on aina voittaa ja hyökkääjä haluaa aina tehdä maaleja.
Palermon ja Barin välinen Serie B -ottelu potkaistaan käyntiin perjantai-iltana klo 22.00. Ensi viikolla vastaan asettuu Serie A -joukkue, kun Palermo kohtaa Coppa Italian toisella kierroksella Udinesen.
LUE MYÖS
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- HJK naaraamassa Serie A -maalivahdin – muuttuu saalistajasta saaliiksi
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana
- Lehti: Gianni Infantinolla oli salasuhde – Uefa maksoi naisen ulos järjestöstä
- Katso video: Roman Eremenko täräytti yhden kauden upeimmista maaleista
- Juuri nyt: Argentiinan jalkapalloliitto tukee Gianni Infantinoa
- Ilves oli helisemässä Konferenssiliigassa – silti Kroatiassa näkyy pelko ensi viikosta
- Romelu Lukaku näytti vihreää valoa suurseuralle – onko tässä tuleva kohde?
- Liitot kapinoivat Gianni Infantinoa vastaan – toimittaja vihjaa hurjasta suunnitelmasta
- Käsittämätön tilanne – purkupallo aiheutti kolarin jalkapallo-ottelussa
- Iso ero budjeteissa ei näkynyt – KuPS ja TPS tasasivat pisteet
- Suru-uutinen: Lionel Messin isä on kuollut 68-vuotiaana