HJK hävisi taas Veikkausliigassa – Miika Nuutinen: ”Liian tuttu kaava”
HJK hävisi keskiviikkoiltana SJK:lle Veikkausliigassa 3-4.
SJK nousi lisäajalla tappioasemasta voittoon ja nousi toden teolla mukaan mestaruustaisteluun. SJK on voittanut neljä edellistä otteluaan.
HJK ei ole edelleenkään voittanut otteluakaan Veikkausliigan mestaruussarjassa ja on jäänyt jo kymmenen pisteen päähän sarjaa johtavasta KuPSista. HJK on vasta viidentenä sarjataulukossa.
HJK:n päävalmentaja Miika Nuutinen nosti esiin sen tosiasian, että HJK on päästänyt aivan liikaa maaleja otteluiden loppuhetkillä. Kyseessä ei ollut suinkaan ensimmäinen kerta tänä syksynä, kun HJK on joko hävinnyt tai joutunut tasaamaan pisteet lisäaikamaalien vuoksi.
– Ei hirveästi mitään positiivista liiku mielessä tällä hetkellä. Karu tapa hävitä tollasen ottelun jälkeen. Aika vuoristoratamainen peli. Alku oli meille vaikea. Pelin edetessä paremmin ja paremmin päästiin mukaan.
– Hallittiin iso osa kenttätapahtumista. Meidän hyökkäyspelaamisessa oli tosi paljon hyvää, mutta yksinkertaisesti emme olleet tarpeeksi hyviä pelin kriittisillä hetkillä sekä ensimmäisellä puoliajalla että ihan lopussa. Liian tuttu kaava tässä loppusarjassa päästää maaleja loppuhetkillä ja hävitä sen takia peli, Nuutinen totesi.
LUE MYÖS
- Juuri nyt: FC Hakan kotikentän päätykatsomo on tuhoutunut tulipalossa
- Joel Pohjanpalolla kahden maalin ilta, taas
- Jaro täräytti entisen maajoukkuepelaajan hankinnan
- Cristiano Ronaldo soitti yllättäen Donald Trumpille
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?