Kaan Kairinen paljasti mihin Huuhkajien harjoituksissa on keskitytty
HELSINKI. Suomi isännöi Liettuaa MM-karsintaottelussa torstaina.
Ottelun alla päävalmentaja Jacob Friis ja keskikentän Kaan Kairinen olivat lehdistön tentattavina. Suomen viime peli Puolaa vastaan oli pettymys. Sen sijaan viime kohtaaminen Liettuan kanssa oli pelillisesti Huuhkajilta melko pirteä esitys.
Friis myönsi, että lyhyen ajan valmistautumisessa on tasapainoiltava sen kanssa, mitä pyritään ajamaan sisään ja mihin keskitytään.
– Halutaan tiettyä johdonmukaisuutta valmistautumisessa, miten vaikka halutaan puolustaa boksia mutta ei eri tavalla kuin miten tehtiin viime pelissä. Toki katsotaan myös vastustajaa, miten sitä voidaan satuttaa ja arvioidaan miten edellisissä peleissä, mitä voidaan parantaa ja mikä meni hyvin, Friis sanoi.
– Aina pitää tasapainotella, kuinka paljon keskitytään yksittäiseen asiaan. Meidän on pidettävä fokus periaatteissamme. Yritämme keskittyä periaatteisiimme ja tehdä ne mahdollisimman hyvin, koska silloin saamme hyviä tuloksiakin.
Kairinen tosin paljasti, että juuri Liettua-pelin alla ja heikon Puola-pelin jälkeen yksi asia on vaatinut erityistä huomiota.
– On painotettu hyökkäyskolmanneksen pelaamista, siihen on keskitytty treeneissä, Kairinen sanoi.
Joukkuetta on kesän jälkeen nuorennettu aika lailla. Uusia pelaajia on nostettu Pikkuhuuhkajista useita.
– He ovat tuoneet energiaa. Meillä on hyvä sekoitus nuoria ja kokeneita pelaajia. Nuorillakin pelaajilla on vastuunsa. Toki kokeneiden on tuettava heitä. Kukaan ei saa paikkaa ilmaiseksi tai kiintiönä. Toivottavasti he tarjoavat kipinää ja energiaa, vastuu on kaikkien yhteinen, Friis kuvaili sitä, mitä tulokkaat ovat joukkueeseen tuoneet.
Kairinen ei halunnut nostaa ketään yksittäistä pelaajaa esiin, mutta vihjasi rivien välistä, että taitoa on tullut joukkueeseen rutkasti lisää.
– Mielestäni kaikki ovat tulleet erinomaisella draivilla sisään. Toivotaan, että pystyvät auttamaan meitä ja näyttämään sen matsissa. Meillä on iso nippu kasassa ja paljon taitavia jätkiä.
Suomi-Liettua pelataan Helsingin Olympiastadionilla torstaina 9.10. klo 19. Yle näyttää ottelun.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Kylian Mbappé ja Ranska tekivät selvää jälkeä Ruotsista MM-kisoissa
- Erling Haaland laukoi Norjan MM-neljännesvälieriin – seuraavaksi luvassa valtava haaste
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Suomen Cupin ensimmäinen finalisti selvillä
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa
- Virallista: Tatu Varmanen löysi uuden työnantajan – palaa tuttuun seuraan
- Zlatan Ibrahimović latasi suorat sanat Hollannin pelitavasta – lyttäsi Ronald Koemanin
- SJK myi luottopelaajansa
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin
- Chelsean jättänyt Jimi Tauriainen löysi uuden seuran
- Ylen asiantuntija Marianne Miettinen kertoi – tämä voi selittää Euroopan maiden vaikeudet MM-kisoissa
- Ronaldo pyysi Zinédine Zidanea poistumaan Brasilian pukukopista: ”Tunnelma oli karmea”
- LIVESEURANTA: Brasilia neljännesvälieriin!
- Jürgen Klopp äimistyi Saksan hylätystä osumasta: ”Arsenal teki 60 prosenttia maaleistaan tuolla tavalla”
- Neymar käskettiin takaisin lämmittelemästä – näin Carlo Ancelotti kommentoi
- Hollantilaislegendalta kovaa kritiikkiä Ronald Koemanille: ”Mitä valmentajan päässä oikein liikkuu?”
- Yle: Maalitykki palaa KuPSiin
- Virallista: Tatu Varmanen löysi uuden työnantajan – palaa tuttuun seuraan
- Taas siirtouutisia Seinäjoelta – SJK myy toisenkin pelaajansa