Viljami Sinisalo hehkutti yhtä asiaa Huuhkajien pelissä: ”Se oli erittäin hyvää”
HELSINKI. Huuhkajien maalilla on totuttu näkemään Lukas Hradecky. Nyt Hradecky on loukkaantumisen vuoksi sivussa, mutta maalia MM-karsintaottelussa Liettuaa vastaan ei myöskään vartioinut vuosikausia Huuhkajissa kakkosvahtina toiminut Jesse Joronen.
Sen sijaan tolppien väliin komennuksen sai uuden sukupolven Viljami Sinisalo.
23-vuotiaalle Sinisalolle Liettua-peli oli A-maajoukkueuran viides. Ottelun jälkeen Sinisalo arvioi hyvin kypsästi, mikä Huuhkajien ensimmäisen puoliajan touhussa tökki.
– Ekalla jaksolla oltiin tosi passiivisia. Siitä puhuttiin pukkarissa puoliajalla. Mielestäni parannettiin tosi paljon toisella jaksolla ja tehtiin kaksi hienoa maalia, Sinisalo sanoi.
– Peruspilarit muuttuivat: pelattiin rohkeammin eteenpäin, uskallettiin vaihtaa puolta ja juostiin eteenpäin. Ne ovat jalkapallossa aika tärkeitä asioita.
– Ei välttämättä alussa [pystytty olemaan pelirohkeita], mutta se on ihmiselle aika normaalia että se ottaa aikansa. Pitää ehkä jollain tavalla ymmärtää sekin, että on nuoria kavereita ensimmäistä kertaa Olympiastadionilla.
Jokin kuitenkin muuttui puoliajalla. Toiselle jaksolle koko Huuuhkajien joukkue tuli kuin uudestisyntyneenä.
– Miten me uskallettiin ja tultiin omasta kuoresta ulos, se oli erittäin hyvää toisella jaksolla. Tästä pitää jatkaa ja ottaa ne asiat [jatkossa] ensimmäisen puoliajan ensimmäisestä minuutista asti, Sinisalo hehkutti SuomiFutis-sivustolle.
Sinisalo puhui melko suoraan siitä, millainen tunnelma pukuhuoneessa vallitsi puoliajalla.
– Ihan sellaiseen sävyyn [puhuttiin puoliajalla], miten jalkapallopukkarissa kuuluukin. Me tiedostettiin mitä haluttiin. Tilanne ei ollut niin hyvä kuin haluttiin. Oltiin ihan rauhassa, koska ei ollut mitään paniikkia, Sinisalo sanoi.
– Me olemme sen verran parempi joukkue kuin Liettua, kaikella kunnioituksella. Aikaa oli 50 minuuttia lisäaikoineen.
Vaikka Hradecky ei ole tällä kertaa mukana, Sinisalon mukaan joukkueessa riittää johtajatyyppejä.
– Aika moni [pitää ääntä kopissa]. Tulee itsekin sanottua asioita. Jesse [Joronen] sanoo asioita, Jolle [Pohjanpalo] sanoo asioita. Ei siellä hiljaista ole. Jokaisen pitää pystyä sanomaan, mitä kokee.
– Tosi moni puhuu, ja [päävalmentaja] Jacob [Friis] sanoi selkeitä asioita, mitä haluaa peliltä. Toteutettiin toisella jaksolla tosi hyvin niitä ideoita.
Seuraavaksi Suomi kohtaa Hollannin sunnuntaina. Kumpi mahtaa pelata maalilla, Sinisalo vai Joronen.
– Ei olla hirveästi juteltu. Mennään peli kerrallaan. Tärkein peli on aina se seuraava peli. Nyt se oli tämä ja varmasti huomisen ja jo tämän illan aikana mietitään sitä sunnuntaita. Tiedetään aika tarkkaan, mitä sunnuntaina vaaditaan. Vaikea paikka ja hyvä vastustaja.
Jaakko Perttilä
X: @JaakkoPerttila
LUE MYÖS
- Juuri nyt: FC Hakan kotikentän päätykatsomo on tuhoutunut tulipalossa
- Joel Pohjanpalolla kahden maalin ilta, taas
- Jaro täräytti entisen maajoukkuepelaajan hankinnan
- Cristiano Ronaldo soitti yllättäen Donald Trumpille
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- HJK löi uuden pelaajasopimuksen tiskiin
- Yksi kommentti ajoi Lionel Messin raivon partaalle
- Entinen Al-Nassr-pomo kertoo, millä tavoin Cristiano Ronaldo hankittiin
- Lionel Messi ja Inter Miami voittivat mestaruuden
- Tässä ovat MM-kisojen lohkot!
- Liverpoolissa kuohuu! Mohamed Salah vuodattaa: ”Minut on heitetty bussin alle”
- Sergio Ramos jatkaa uraansa
- Jäikö Cristiano Ronaldo kiinni valheesta?
- Kommentti: MM-kisojen lohkoarvonta ylitti parodiahorisontin
- 20-vuotias laitapakki AC Milanin haaviin – ”Kolumbialle yksi viime vuosien merkittävimmistä siirroista”