Cristiano Ronaldon MM-kisojen pelikiellosta merkittävä päätös
Kansainvälinen jalkapalloliitto Fifa on päättänyt, että Portugalin supertähti Cristiano Ronaldo voi pelata ensi kesän MM-kisojen alusta asti sillä ehdolla, ettei hän sorru toiseen vakavaan rikkeeseen.
Ronaldo sai suoran punaisen kortin kyynärpääiskustaan Irlantia vastaan MM-karsintapelissä marraskuussa. Ulosajo tarkoitti sitä, että Ronaldo joutui pelikieltoon eikä siksi ollut käytettävissä Armeniaa vastaan viimeisessä MM-karsintapelissä.
Fifan kurinpitoelin katsoi Ronaldon teon kuitenkin pidemmän pelikiellon arvoiseksi. Portugalilaishyökkääjälle langetettiin kolmen ottelun sanktio, josta hän lusi siis jo yhden ottelun.
Kolmen ottelun pelikiellon takia vaarana oli, ettei Ronaldo voisi pelata Portugalin kahdessa ensimmäisessä MM-kisaottelussa ensi kesän lopputurnauksessa.
Ronaldon onneksi Fifan kurinpidon ojentamassa pannassa loput kaksi peliä ovat ehdollista pelikieltoa. Fifan mukaan Ronaldon pelikiellosta tulee kolmen ottelun pituinen, jos hän sortuu seuraavan vuoden sisällä vastaavanlaiseen eli kolmen ottelun pelikiellon arvoiseen tekoon. Tämän lisäksi kolmen ottelun pelikiellon päälle voisi tulla lisää pelikieltoa uudesta teosta.
Fifa perusteli ratkaisuaan kurinpitosäännöstön artiklalla 27, joka mahdollistaa pelikiellon saaneen pelaajan osallistumisen otteluihin, mikäli tämä käyttäytyy koeajan aikana nuhteettomasti.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Virallista: Real Madrid vaihtaa valmentajaa
- Virallista: IF Gnistan sopimukseen SJK:sta tutun topparin kanssa
- Expressen: Ruotsalaistoppari siirtymässä KuPSiin
- Virallista: Hyökkääjä jättää AC Oulun – sopimus purettu
- FotbollDirekt: Djurgården hylkäsi tarjouksen Matias Siltasesta
- Paikallismedia: HJK:n jättänyt Georgios Kanellopoulos herättää kiinnostusta Kroatiassa
- Ilmari Niskasen Exeter jäi jyrän alle FA Cupissa – Manchester City latoi tauluun kymmenen maalia
- KuPS sopimukseen maalivahdin kanssa: ”Kovempaa kilpailua pelipaikasta ei tästä maasta löydy”
- FotbollDirekt: Allsvenskanin suurseura ei ole enää Otto Ruopin kintereillä
- Virallista: HJK:sta tuttu Ferran Sibila löysi uuden työpaikan