Serie A:sta rävähti karu tiedote: liiga perui suunnitelman, joka olisi voinut mullistaa sarjaohjelman
Italian Serie A on kuopannut suunnitelmat pelata AC Milanin ja Como 1907:n välinen ottelu Australiassa. Asiasta tiedotettiin maanantaina. Seurojen oli määrä kohdata toisensa ensi kuussa.
Serie A:n puheenjohtaja Ezio Simonelli kertoi, että Aasian jalkapalloliitto oli esittänyt lisävaatimuksia alkuperäisen vaatimuslistan ulkopuolelta. Simonellin mukaan niitä ei ollut mahdollista täyttää.
Milan on etsinyt vaihtoehtoisia ottelupaikkoja, koska sen kotistadion, San Siro, on varattu talviolympialaisille. Olympialaisten alkuseremonia pidetään samana viikonloppuna pari päivää aiemmin.
Ottelun siirtäminen Australiaan kohtasi kosolti vastustusta ja haasteita alusta asti. Muun muassa Milanin kapteeni Mike Maignan kritisoi aietta kovalla kädellä. Lisäksi Aasian liiton aiemmat ehdot, kuten paikallisten tuomarien käyttäminen italialaisten tilalla, olivat aiheuttaneet byrokraattisia haasteita.
Como oli aiemmin ilmoittanut, että ”uhraus oli oleellista” Serie A:n ”selviytymiselle” Englannin Valioliigan taloudellisen ylivoiman puristuksessa.
Ottelu olisi ollut ensimmäinen ulkomailla pelattava eurooppalaisen huippuliigan ottelu.
Miamissa järjestettäväksi suunniteltu Espanjan La Ligan ottelu Barcelonan ja Villarrealin välillä peruttiin jo lokakuussa.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Rennesin manageri syyttää Arsenalin lainapelaajaa Ethan Nwaneria ”hyökkäyksestä” Glen Kamaraa vastaan
- Fabrizio Romano: Kolumbialaistähti James Rodríguez siirtyy MLS:ään
- Eveliina Summanen saavutti hienon rajapyykin Tottenhamissa – ”Tämä merkitsee paljon”
- Ilveksen tuplauutinen: testipelaaja ulos ja puolustajalupaus lainalle
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- Jesse Joronen kerää kehuja Italiassa: ”Palermo on tehnyt loistavan hankinnan”
- Haastattelu: Ayo Obileye kertoi miksi palasi Veikkausliigaan
- Katso: Oliver Antman iski Rangers-uransa avausmaalin
- HJK:n UEFA Youth Leaguen neljännesvälierävastustaja selvillä
- Real Madridille paha isku Mestarien liigassa – tähtipelaaja sivuun molemmista Benfica-peleistä
- ESPN: Cristiano Ronaldo on vihainen – boikotti jatkuu
- Virallista: Lassi Lappalainen palaa Veikkausliigaan
- HJK hankkii hyökkäävän keskikenttäpelaajan Italiasta
- Italialaisseurat olivat Martin Kirilovin perässä – HJK voitti kisan: ”Halusin päästä pelaamaan miesten pelejä”
- Turkin presidentti Erdoğan puuttui peliin – N’Golo Kantén siirtofiaskossa uskomaton käänne