KuPS taipui lopulta Konferenssiliigan pudotuspeleissä, kun puolalainen Lech Poznań oli kuopiolaisia parempi yhteismaalein 3–0.

Jo ensimmäinen osa antoi keltamustien vastustajille hyvät asetelmat, sillä Lech haki Tampereelta viikko sitten 2–0-voiton. Nyt puolalaiset olivat kotonaan vahvempia 1–0.

Vieraspeli alkoi kuopiolaisittain surkealla tavalla, kun nuorten maajoukkuepakki Akseli Puukko loukkaantui.

Vastikään täksi kaudeksi Bolognasta saapunut Puukko, 19, joutui jättämään pelin kesken jo viiden minuutin jälkeen jalkavamman takia. Puukko piteli päkiäseutuaan ja oli todella pettynyt, kun europeli jäi kesken.

KuPS roikkui Puolassa näennäisesti mukana otteluparissa, mutta päälle tunnin kohdalla tullut maali iski ilmat pihalle.

Hondurasilainen Luis Palma jatkoi kantapäällään pallon espanjalaishyökkääjä Pablo Rodríguezille, joka pääsi laukomaan keskisektorilta boksiin päästyään. Johannes Kreidl sai KuPS-maalissa kättään hieman väliin, muttei pystynyt estämään maalin syntymistä.

Päävalmentaja Miika Nuutisen aikaan astunut KuPS on nyt hävinnyt Konferenssiliiga ja Suomen Liigacup mukaan lukien viisi perättäistä ottelua. Nuutisen alaisuudessa KuPS voitti ensimmäisen Liigacupin pelinsä, mutta se on toistaiseksi hallitsevien Suomen mestarien ainut voitto tämän vuoden kuudesta ottelusta.

Seuraava peli tulee Nuutisen ryhmälle pian, sillä AC Oulu on vastassa Liigacupissa lauantaina.

LUE MYÖS: