Englantilais- ja saksalaisseurat olivat väkeviä eurokentillä puolivälierien ensimmäisissä osaotteluissa torstai-iltana.

Niin Eurooppa-liigan Aston Villa ja Nottingham kuin Konferenssiliigan Crystal Palace ovat nyt lähellä välieräpaikkoja. Saksalaisista Freiburg Eurooppa-liigassa ja Mainz Konferenssiliigassa ovat niin ikään kiinni top 4 -sijoissa.

Englantilaiskolmikosta Nottinghamilla on tosin tiukin paikka, sillä se haki 1–1-tasapelin FC Portoa vastaan vieraista. Tulos oli siihen nähden hyvä, että portugalilaiset painoivat päälle. Forestilla on silti kelpo mahdollisuus jatkoon ensi viikon kotiottelunsa ansiosta.

Erikoistilanteet vahvoja

Aston Villa retuutti italialaisvastustajaansa Bolognaa etenkin kulmapotkutilanteissa. Villa haki Italiasta 3–1-voiton, ja maaleista ensimmäinen ja kolmas syntyivät Bolognan hapuilun ja Villan tehokkuuden seurauksena.

Bologna-molari Federico Ravaglia luki Ezri Konsan tekemässä avausmaalissa keskityksen pieleen. Toisessa maalissa Ollie Watkins pääsi iskemään 2–0, kun Emiliano Buendía oli ensin riistänyt pallon huolimattomalta isäntien puolustukselta.

Bologna pääsi maalin päähän 90. minuutilla Jonathan Rowen tarkalla vedolla, mutta Watkins hyödynsi pian lisäajalla kotijoukkueen nukahduksen ja napautti numeroiksi 3–1.

Selviä tuloksia

Crystal Palace puolestaan takoi Fiorentinaa vastaan taululle 3–0-lukemat, joten kaiken kaikkiaan englantilaiset suoriutuivat illasta mainiosti.

Celta Vigon kolmella maalilla kaatanut Freiburg ja Strasbourgin 2–0 nujertanut Mainz ovat myös vahvoilla ensi viikkoon lähdettäessä, joten euroilta oli torstaina pääosin englantilaisten ja saksalaisten juhlaa.

Eurooppa-liiga ensimmäisten osaotteluiden jälkeen

  • Braga–Real Betis 1–1 (pelattiin jo keskiviikkona)
  • Bologna–Aston Villa 1–3
  • FC Porto–Nottingham 1–1
  • Freiburg–Celta Vigo 3–0

Konferenssiliiga ensimmäisten osaotteluiden jälkeen

  • Rayo Vallecano–AEK Ateena 3–0
  • Crystal Palace–Fiorentina 3–0
  • Mainz–Strasbourg 2–0
  • Šah’tar Donetsk–AZ Alkmaar 3–0

LUE MYÖS: