Italialaistoimittajat tyrmäävät puheet siitä, että miesten maajoukkue voisi vielä päästä kesän MM-kilpailuihin. Kisojen isäntämaan Yhdysvaltain presidentin lähettiläs Paolo Zampolli on tällaista järjestelyä ehdottanut.

Corriere dello Sport -lehden toimituksen esimies Ivan Zazzaroni nauroi ajatukselle.

– Zampolli ei ole niitä ihmisiä, joihin kannattaa suhtautua tosissaan, Zazzaroni totesi Turkin uutistoimisto Anadolulle.

Zazzaronin mielestä Zampollin hanke on ”täyttä järjettömyyttä” ja ”vailla pohjaa”.

– Emme edenneet [kisoihin], karsiuduimme, ja siinä se, Zazzaroni sanoi.

Italia kaatui karsintojen viimeisessä ottelussa Bosnialle ja Hertsegovinalle rankkareilla.

– Miksi meidät pitäisi ottaa takaisin? Millä perusteilla? Koska olemme voittaneet neljät MM-kisat? Se saattaa olla totta, mutta totta on sekin, että olemme jääneet [niiden] ulkopuolelle kolmesti putkeen.

Zampollin suunnitelmissa Italia ottaisi Iranin kisapaikan. Iranin osallistuminen on ollut epävarmalla pohjalla Yhdysvaltain ja Israelin hyökättyä maahan.

Zazzaroni painotti, että jos kansainvälinen jalkapalloliitto FIFA pitää kiinni periaatteistaan, ei Italialla ole mitään asiaa MM-turnaukseen:

– Haluaisin ymmärtää, miksi Italian — tai jonkun muun maanosan — kuuluisi tulla Iranin tilalle. Kuka vain voi kuvitella, kuinka epäurheilullinen päätös se olisi.

Jos Iranin täytyy luopua kisapaikastaan, Zazzaronin mukaan korvaajaa on etsittävä Aasiasta, siis Iranin kanssa samasta maanosasta.

Gianfranco Coppola, Italian urheilutoimittajien liiton puheenjohtaja, oli samaa mieltä kuin kollegansa.

– Minusta viimeinen sana on aina jätettävä kentälle ja heille, jotka ansaitsevat voittonsa siellä, Coppola paalutti.

Molemmat, sekä Coppola että Zazzaroni, huomauttivat lisäksi, että Italian mahdollisuudet menestyä olisivat MM-kilpailuissa hyvin rajalliset. Maajoukkueelle etsitään uutta päävalmentajaa, ja liiton puheenjohtaja Gabriele Gravina erosi, joten valmistautuminen olisi vahinkojen minimointia.

LUE MYÖS: