Rangaistuspotku herätti tunteita – tuttu maalitykki pelasti KuPSin pisteille
FF Jaro ja KuPS kohtasivat Veikkausliigan lauantain toisessa ottelussa Pietarsaaressa. Ottelu päättyi 1–1-tasapeliin.
Kotijoukkue oli lähellä saada ensimmäisen voittonsa, mutta kuopiolaisvieraat taistelivat itsensä tasoihin lopussa.
Ensimmäisellä puoliajalla tullut Jaron johtomaali herätti tunteita puolesta ja vastaan.
Boksiin tullut keskitys vaihtoi suuntaa ja osui lopulta vieraiden Taneli Hämäläisen käteen. Kotijoukkueen pelaajat vaativat heti voimakkaasti rangaistuspotkua.
Erotuomari Antti Munukka pohti asiaa hetken, ja päätti lopulta tuomita tilanteesta rangaistuspotkun avustavaa erotuomaria kuunneltuaan. KuPS ei tätä tuomiota ymmärtänyt.
Superlupaus Rudi Vikström asettui pallon taakse ja laukoi isännät johtoon.
Morenolle kauden kolmas
Kautensa kahdella voitolla aloittanut KuPS pääsi lopulta pisteille, kun aiemmissakin otteluissa onnistunut Jaime Moreno puski tasoituksen verkkoon 90. peliminuutilla.
Jarolla on kolmesta ottelusta saldonaan kaksi tasapeliä, KuPS puolestaan on seitsemässä pisteessä.
FF Jaro vierailee Seinäjoella SJK:n luona ensi perjantaina. KuPS kohtaa AC Oulun Kuopiossa keskiviikkona.
Päivän ensimmäisessä liigaottelussa HJK murskasi Gnistanin. Voit lukea lisää tästä.
- Haastattelu: Kiinnostaako jääminen Veikkausliigaan, Jonathan Svedberg?
- Virallista: Ilveksen pelaaja siirtyy IF Gnistaniin
- Jalkapalloilijan traagista kuolemaa seurasi ikävä sekaannus – ”En ole hän”
- Lähde: Kuolemaan johtaneessa törmäyksessä mukana ollut maalivahti murtui – joutui rajun ryöpytyksen kohteeksi
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa
- Jude Bellinghamin isä iski 7 maalia Englannille murskavoitossa
- Harry Kane lähellä historiallista ennätystä – voi nousta Cristiano Ronaldon rinnalle
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Rajusti taklattu Jesús de Miguel, 30, on kuollut
- 17-vuotiaalle suomalaislupaukselle jättisiirto – ”Merkittävä siirtokorvaus”

- Joel Pohjanpalon Palermo johtaa Serie B:tä jo kuudella pisteellä – valmentaja laittoi jäitä hattuun: ”Tämä ei voi nousta päähämme”
- Näytön paikka – Cristiano Ronaldon poika sai kutsun maajoukkueeseen
- Espanjan poliisi tutkii jalkapalloilijan traagista kuolemaa