Harry Kane teki historiaa – näin kävi MM-kisojen L-lohkossa
MM-lopputurnauksen L-lohko pelattiin loppuun myöhään lauantai-iltana.
Englanti kaatoi Panaman 2-0, ja Kroatia kukisti Ghanan maalein 2-1.
Englanti nappasi voiton myötä lohkovoiton itselleen. Kroatia eteni lohkokakkosena suoraan jatkoon. Neljä pistettä kerännyt Ghana pääsee parhaiden lohkokolmosten joukkoon ja siten turnauksen pudotuspelivaiheeseen.
Jude Bellingham ja Harry Kane viimeistelivät Englannin maalit. Kane teki samalla englantilaista MM-kisahistoriaa, sillä hänestä tuli Englannin kaikkien aikojen eniten maaleja MM-kisoissa viimeistellyt pelaaja. Kane on viimeistellyt uransa aikana jo 11 maalia MM-kisoissa.
Toistaiseksi ei ole varmaa, kenet Englanti, Kroatia ja Ghana kohtaavat ensimmäisellä pudotuspelikierroksella.
Senegal on tällä hetkellä Englannin todennäköisin ensimmäinen vastustaja, mutta Englannin vastustaja saattaa vielä muuttua lohkovaiheen päätösotteluissa.
MM-kisojen alkulohkovaihe pelataan loppuun varhain sunnuntaiaamuna, kun K- ja J-lohkojen viimeiset ottelut potkaistaan käyntiin tuota pikaa.
Kisojen ensimmäinen pudotuspeliottelu pelataan sunnuntai-iltana, kun Kanada ja Etelä-Afrikka iskevät yhteen Los Angelesissa.
LUE MYÖS
- Christian Eriksen jättää Wolfsburgin – tässä syy
- PSG:n puolustaja oikeuden eteen – Kylian Mbappé saatetaan kutsua todistajaksi
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”