MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
A-lohko vaikuttaa ennakkoon neljän joukkueen rykelmältä, joka voi tarjoilla yllätyksiä suuntaan ja toiseen. Joukossa on vain yksi selkeästi heikompi nippu.
Meksiko: kisaisäntä
Etelä-Afrikka: Afrikan karsintojen C-lohkon voittaja
Etelä-Korea: Aasian karsintojen kolmannen kierroksen B-lohkon voittaja
Tšekki: Euroopan karsintojen toisen kierroksen C-polun voittaja
Meksiko
El Tricolor on jäänyt koko MM-kisahistorian aikana paitsi vain viidestä lopputurnauksesta. Tänä kesänä Meksiko pelaa jo yhdeksännissä peräkkäisissä MM-kisoissaan, joten joukkuetta voi huoletta kutsua turnauksen vakiokävijäksi.
Vuonna 1988 Meksiko sai kahden vuoden porttikiellon kaikkiin FIFA:n kilpailuihin, koska sen katsottiin tietoisesti peluuttaneen yli-ikäisiä pelaajia alle 20-vuotiaiden maajoukkueessaan. Rangaistuksen seurauksena Meksikoa ei nähty myöskään vuoden 1990 MM-kisoissa.
Cachirules-skandaalin jälkeen Meksiko ei ole kertaakaan edennyt MM-kisoissa neljännesvälieriä pidemmälle. Qatarin turnauksessa se jäi alkulohkoon ensimmäistä kertaa 44 vuoteen.
Meksiko yrittää murtaa kirousta kotikisoissaan Javier Aguirren johdolla, joka toimii jo kolmatta kertaa Tricolorin päävalmentajana. Aguirrella on aina ollut hyvä pistekeskiarvo maajoukkueen peräsimessä, mutta on muistettava, että valtaosa Meksikon vakiovastustajista CONCACAF:n alueella on siihen verrattuna suuria altavastaajia. Siksi Tricolorin todellinen taso mitataankin peleissä muiden maanosien huippujoukkueita vastaan.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Kisaisäntänä Meksiko on keskittynyt pelaamaan viimeisen vuoden aikana vain harjoitusotteluja – vaihtelevalla menestyksellä.
Meksikon riveistä löytyy tuttuja nimiä vannoutuneille jalkapallon seuraajille, mutta sillä ei ole tällä hetkellä ehdottomia tähtipelaajia maailman suurimmissa seuroissa.
MM-kisojen ystäville varmasti tuttu nimi on veteraanimaalivahti Guillermo Ochoa, joka on tänä kesänä mukana jo kuudennessa lopputurnauksessaan. Kyseessä on ennätyslukema, johon yltävät näissä kisoissa myös Lionel Messi ja Cristiano Ronaldo. Ensimmäiset kaksi MM-turnaustaan Ochoa, 40, seurasi vaihdosta, mutta hän on pelannut kolmet edelliset kisat Meksikon maalilla. Tällä kertaa hän palannee taas penkille.
Muita isoja nimiä Meksikon joukkueessa ovat Fulhamin hyökkääjä Raúl Jimenez ja AC Milanin kärkipelaaja Santiago Giménez. Mielenkiintoinen seurattava on myös Club Tijuanan 17-vuotias keskikenttäpelaaja Gilberto Mora, joka lähtee kisoihin turnauksen nuorimpana pelaajana. Hänellä on vyöllään jo seitsemän A-maaottelua ja huhuissa häntä on viety jopa Real Madridiin.
Etelä-Afrikka
Bafana Bafana muistetaan MM-kisanäyttämöllä etenkin vuoden 2010 turnauksen isäntäjoukkueena. Kyseessä oli ensimmäinen kerta ikinä, kun MM-kisat pelattiin Afrikassa.
Jokainen kyseisiä kisoja seurannut muistaa varmasti vuvuzelan äänen päässään. Katsomoissa raikaneet stadiontorvet olivat niin äänekkäitä, että pelaajat valittivat niiden häiritsevän pelaamistaan ja tv-yhtiöiden oli otettava järeät keinot käyttöön, jotta selostajien puhe kuuluisi kotisohville. Toinen kisoja säestänyt korvamato oli Shakiran ’Waka Waka’.
Etelä-Afrikan kisoissa nähtiin myös yksi kaikkien aikojen kiistellyimmistä jalkapalloista, Adidaksen Jabulani, maalivahtien painajainen. Ennalta-arvaamattomasti käyttäytynyt kuula sai keskinkertaisenkin pelaajan näyttämään potkutekniikan professorilta.
Edellisistä kolmista MM-kisoista Etelä-Afrikka jäi rannalle, mutta tämän kesän turnaukseen se lähtee varsin hyvässä vireessä. Tänä vuonna maajoukkue ei ole tosin voittanut vielä yhtään peliä. Päävalmentaja Hugo Broos on toiminut pestissään viisi vuotta ja hävinnyt tuona aikana lähinnä Afrikan futisjättiläisille ja kerran Ranskalle. Broosin alaisuudessa Bafana Bafana on edennyt kolmeen peräkkäiseen arvoturnaukseen.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

MM-karsinnoissa Etelä-Afrikka voitti lohkonsa jättäen taakseen maanosan kolminkertaisen mestarin Nigerian. Ainoat tappionsa se kärsi Ruandalle ja Lesotholle. Kentällä Etelä-Afrikka voitti Lesothon 2-0, mutta pelistä määrättiin 3-0-voitto Lesotholle, koska Bafana Bafana peluutti ottelussa Teboho Mokoenaa, joka oli pelikiellossa.
Etelä-Afrikka kohtaa kisojen avausottelussa isäntämaa Meksikon legendaarisella Azteca-stadionilla. Valmistautuminen ensimmäinen otteluun ei ole sujunut optimaalisesti, sillä Etelä-Afrikan joukkue joutui lähtemään turnausmatkalleen suunniteltua myöhemmin viisumiogelmien takia.
Maan urheiluministeri Gayton McKenzie sanoi, että viisumeihin liittynyt ”farssi” johtui joukkueen toimihenkilöiden hallinnollisesta virheestä ja kutsui tilannetta ”noloksi”.
Valtaosa Etelä-Afrikan pelaajista pelaa kotimaansa pääsarjassa. Kansainvälisesti tunnetuin pelaaja on hyökkääjä Lyle Foster, joka edustaa englantilaista Burnleytä.
Toinen iso nimi joukkueessa on luottomaalivahti Ronwen Williams, joka on kantanut kapteenninauhaa viisi vuotta. Vuonna 2023 Williams torjui neljä pilkkua Afrikan mestaruusturnauksen puolivälierässä Kap Verdeä vastaan, kun Etelä-Afrikka sivusi turnauksen parasta suoritustaan tällä vuosituhannella. Hän on myös historian ensimmäinen pelaaja, jota rangaistiin FIFA:n uudella kahdeksan sekunnin säännöllä koskien aikaa, jolloin maalivahdin on palautettava pallo peliin.
Etelä-Korea
Aasian aktiivisin MM-kisakävijä, joka on edennyt turnauksessa pidemmälle kuin yksikään maanosansa vastustajista. Etelä-Korea on tänä kesänä jo 12:nnetta kertaa mukana lopputurnauksessa. Vuonna 2022 se selvisi kotikisoisaan aina välieriin asti.
Maajoukkueen päävalmentaja Hong Myung-bo tietää, mitä Etelä-Korean edustaminen MM-kisoissa tarkoittaa. Hän on maansa toiseksi eniten A-maaotteluita (136) pelannut pelaaja ja hänellä on enemmän pelejä MM-kisoissa (16) kuin kellään muulla korealaisella.
Hong valmensi Etelä-Koreaa jo vuoden 2014 MM-kisoissa ja palasi nykyiseen pestiinsä toissa vuonna. Toinen kerta maajoukkueen peräsimessä on sujunut paremmin kuin ensimmäinen, mutta kuten Meksikon tapauksessa, Etelä-Korean todellinen taso mitataan vasta muiden maanosien huippuja vastaan.
Vuonna 2014 Etelä-Korea valahti FIFA-rankingissa alemmas kuin koskaan aiemmin, mutta sittemmin se on ollut tasaisessa nousussa. Tämän kesän kisoihin Etelä-Korea selvisi häviämättä karsinnoissa peliäkään.
Maajoukkueen isoin tähtipelaaja on Los Angeles FC:n hyökkääjä Son Heung-min, joka muistetaan Euroopan-kentillä HSV:stä, Bayer Leverkusenista ja etenkin Tottenhamista, jossa hän voitti Valioliigan maalikuninkuuden kaudella 2021-22.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Son, 33, on kiistatta Etelä-Korean kaikkien aikojen paras jalkapalloilija ja tunnetuin urheilija. Globaalissa suosiossa hänen maanmiehistään edelle menee luultavasti vain k-pop-yhtye BTS. Sonilla on Etelä-Korean historian eniten A-maaotteluita (143), ja maalitilaston piikkipaikka häämöttää enää kahden osuman päässä. Hänet on myös valittu Aasian parhaaksi pelaajaksi vaatimattomat kymmenen kertaa.
Maajoukkueen kapteenina toimivana Sonilla on ollut tänä vuonna yllättäviä vaikeuksia seurajoukkueessaan. Hän on pelannut kauden 13 ensimmäistä sarjaottelua maaleitta. Maalisyöttöjä on kertynyt yhdeksän kappaletta, mutta niistä viisi tuli murskavoitossa Orlando Cityä vastaan.
Sonin kuiva putki on erittäin huolestuttava asia Etelä-Korean joukkueelle, joka tarvitsee talismaaninsa täydessä vireessä mennäkseen lohkostaan jatkoon.
Myös muilla Etelä-Korean avainpelaajilla on ollut vaikeuksia viime aikoina. Bayern Münchenin toppari Kim Min-jae, Paris Saint-Germainin Lee Kang-in, Mainzin Lee Jae-sung ja Feyenoordin Hwang In-beom ovat kärsineet hiljattain loukkantumisista, ailahtelevaisista otteista ja penkkikomennuksista.
Lisäksi maajoukkueen ympärillä on käyty keskustelua siitä, millaisella pelisysteemillä Hongin ryhmä lähtee kisoihin. Vaikka karsinnat sujuivat tuloksellisesti hyvin, päävalmentaja on turnauksen alla kokeillut erilaisia formaatioita. Hong onkin sanonut, että hän saattaa muovata systeemiään ensimmäisen pelin jälkeen.
Tšekki
Nároďák todellakin taisteli tiensä tämän kesän turnaukseen. Tšekki jäi karsintalohkossaan suvereenin Kroatian taakse ja lähti metsästämään kisapaikkaa toiselta kierrokselta.
Jatkopeleissä se sai ensin vastaansa Irlannin, joka oli kiinni voitossa vielä viisi minuuttia ennen varsinaisen peliajan täyttymistä. Tšekin kapteeni Ladislav Krejčí puski kuitenkin kotijoukkueen tasoihin ja pakotti pelin jatkoajalle. Rangaistuspotkukilpailussa Tšekki oli vahvempi lukemin 4-3, kun maalivahti Matej
Kovar pysäytti kaksi yritystä.
Ratkaisupelissä vastaan asettui Tanska, eikä voittajaa saatu taaskaan selville 120 minuutissa. Pilkuilla Tšekin kantti kesti toistamiseen paremmin kuin vastustajalla. Se hoiti omista potkuistaan kolme sisään, kun Tanska sai vain yhden verkkoon. Palkinnoksi tuli ensimmäinen paikka MM-kisoissa 20 vuoteen.
Tšekkoslovakian huippuvuosien jälkeen Tšekin parhaat esitykset kansainvälisillä näyttämöillä ovat tulleet vuosituhannen vaihteilla, kun se ylsi kahdesti EM-kisoissa mitalisijoille.
Pavel Nedvědin, Petr Čechin, Jan Kollerin, Karel Poborskýn, Tomáš Rosickýn ja Milan Barošin kaltaiset huippupelaajat ovat kuitenkin nykyään harvinaista herkkua Tšekille. Valtaosa tämänhetkisestä maajoukkueesta pelaa kotimaansa pääsarjassa.
Muutamia poikkeuksia ovat esimerkiksi Bayer Leverkusenin Patrick Schick, West Hamin Tomáš Souček ja kapteeni Krejčí, joka edustaa Wolverhamptonia. Kaksi viimeisintä putosivat juuri päättyneellä kaudella Englannin Valioliigasta.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Souček menetti maajoukkueen kapteeninnauhan viime vuoden lopussa, kun Tšekin pelaajat eivät käyneet kiittämässä kannattajiaan voitettuaan Gibraltarin karsinnoissa 6-0 panoksettomassa pelissä. Tšekin jalkapalloliitto myös ilmoitti, että pelaajat eivät saa kyseisestä pelistä bonuksiaan, vaan rahat lahjoitettiin hyväntekeväisyyteen.
Kuukautta aiemmin Tšekki oli antanut kenkää päävalmentajalleen Ivan Hasekille joukkueen hävittyä nöyryyttävästi Färsaarille. Hänen tilalleen pestattiin lopulta Miroslav Koubek, joka lähtee 74 vuoden iässä kisoihin turnauksen toiseksi vanhimpana valmentajana.
Koubek toimi vielä viisikymppisenä osa-aikaisena valmentajana ja haki leipänsä vakuutusmeklarin työstä. Hän nousi kuitenkin hiljalleen kohti Tšekin liigaa, jonka hän voitti reilut kymmenen vuotta sitten Viktoria Plzeňin komennossa.
Seuraa häntä
Oh Hyeon-gyu, Etelä-Korea
Beşiktaşin 25-vuotias hyökkääjä ei mene enää huippulupauksesta, mutta Oh saattaa olla pelaaja, johon Etelä-Korea tukeutuu, jos Son Heung-min ei löydä maalijyväänsä.
Oh oli neljä vuotta sitten Etelä-Korean mukana MM-kisoissa, vaikka häntä ei virallisesti valittukaan joukkueeseen. Son kärsi tuolloin murtumasta kasvojen alueella, ja Etelä-Korean silloinen päävalmentaja Paulo Bento halusi pitää Oh’n mukana siltä varalta, että joukkueen ykköstähti ei pystyisi pelaamaan.
Artikkeli jatkuu kuvan alla.

Asetelma on tällä kertaa jokseenkin samanlainen. Son on yhä joukkueen ykkösnimi, mutta hänen viime aikojen maalintekovaikeutensa saattavat avata mahdollisuuden nuoremmalle Oh’lle, joka on saanut viime kuukausina vastuuta harjoituspeleissä.
Oh pelasi viime kauden ensimmäisen puoliskon belgialaisessa Genkissä ja jälkimmäisen Turkissa Beşiktaşin riveissä. Otteluja hänelle kertyi 48 kappaletta, joissa syntyi yhteensä 18 osumaa ja seitsemän maalisyöttöä.
Katso ainakin tämä ottelu
Meksiko – Etelä-Afrikka
, 11. kesäkuuta klo 22
Kisojen avausottelu. Tarvitseeko muuta sanoa? Lähes 90 000 ihmistä kokoontuu seuraamaan isäntämaan ensimmäistä peliä Estadio Aztecalle, jossa Pelé ja Diego Maradona ovat nostaneet MM-pyttyä. Samalla Aztecasta tulee ensimmäinen stadion, jolla on järjestetty kolmen eri MM-turnauksen avausottelu.
Juhlallisuudet stadionilla alkavat 90 minuuttia ennen peliä, ja esiintyjinä on latinopopin, meksikolaisen folk-musiikin ja afrobeatsin eturivin artisteja.
Joukkueet olivat vastakkain myös vuoden 2010 MM-kisojen avausottelussa. Nyt roolit ovat vain vaihtuneet.
Meksiko pelaa kaikki lohko-ottelunsa kotiyleisönsä edessä, jolla on aina valtavat odotukset maajoukkueelleen. Tunnelma on taattu.
Näin käy
- Meksiko. Maajoukkue ei ole menneisiin vuosiin verrattuna poikkeuksellisen vahva, mutta riittävän hyvä mennäkseen lohkoykkösenä jatkoon. Kisaisännän on otettava kotiedustaan kaikki irti. Kannattajamäärän lisäksi kotietua tuo tottumus korkeuteen merenpinnasta sekä se, että Tšekki ja Etelä-Afrikka käyvät pelaamassa yhden ottelun Yhdysvaltojen puolella.
- Etelä-Korea. Voi hyvinkin taistella lohkon voitosta. Vaatii tähtipelaajien onnistumista ja oikean pelisysteemin löytymistä ensimmäisestä pelistä lähtien.
- Etelä-Afrikka. Yllätysvalmis joukkue, joka ei varmasti ole monien papereissa yksi jatkoonmenijöistä. Toinen sija on realistinen tavoite, joskin valtavan työn takana.
- Tšekki. Ennakkoarviolta lohkon heikoin. Tšekki ei välttämättä jää pisteittä, mutta jatkopeleissä sitä ei nähdä.
A-lohkon ottelut
11.6. klo 22.00: Meksiko – Etelä-Afrikka
12.6. klo 5.00: Etelä-Korea – Tšekki
18.6. klo 19.00: Tšekki – Etelä-Afrikka
19.6. klo 4.00: Meksiko – Etelä-Korea
25.6. klo 4.00: Tšekki – Meksiko
25.6. klo 4.00: Etelä-Afrikka – Etelä-Korea
Joukkueiden kokoonpanoihin pääset käsiksi tästä linkistä.
Ville Liimatta
LUE LISÄÄ MM-KISOISTA!
1€ = 10€ arvosta ilmaiskierroksia ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta Tuohi 1000 -peliin (arvo 0,20€ per kierros)!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-kisojen ennakko, lohko A: Kisaisäntä yrittää murtaa kirouksensa
- Real Madridin kohuvaalit ohi – Florentino Pérezin valtakausi jatkuu
- Haastattelu: Matias Siltanen toivoo siirron toteutuvan kesällä – ”Kun hyvä tarjous tulee, niin sitten mennään”
- Tanskan jalkapalloliitto: Kentän pintaan pudonnut Christian Eriksen selvisi säikähdyksellä
- IFK Mariehamn paljasti uuden päävalmentajansa
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Vedonlyöjä.comilta raju tyrmäys HJK:lle – ”Mestaruuden todennäköisyys vain 10 prosenttia”
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- MM-kisapelaaja joutui ongelmiin Yhdysvalloissa – seitsemän tunnin kuulustelu
- Mikä on Lionel Messin kunto? Taas huolestuttava merkki
- Argentiinalle ja Brasilialle loukkaantumisia MM-kisojen alla – kaksi pelaajaa ulos turnauksesta?
- Farssin ainekset – Yhdysvallat eväsi MM-joukkueen jäseniltä pääsyn maahan
- Vain päiviä ennen MM-kisojen alkua: FIFA joutui perumaan kohutun sääntömuutoksen
- Tanskan jalkapalloliitto: Kentän pintaan pudonnut Christian Eriksen selvisi säikähdyksellä
- MM-kisapelaaja joutui ongelmiin Yhdysvalloissa – seitsemän tunnin kuulustelu
- Man United valmis kovaan ratkaisuun – floppi ulos, 70 miljoonan maalihirmu sisään?
- Lähde: Jesse Joronen on allekirjoittanut sopimuksen
- Virallista: Miika Takkulan AIK myi tähtipelaajansa jättisummalla Valioliigaan
- IFK Mariehamn paljasti uuden päävalmentajansa
- Jesse Jorosen ja Joel Pohjanpalon Palermo teki tarjouksen Paulo Dybalalle