Niklas Pyyhtiä herättää kiinnostusta Serie B:ssä
Serie B -seura Avellino on kiinnostunut Niklas Pyyhtiästä, kertoo tunnettu italialaistoimittaja Gianluca Di Marzio.
Pyyhtiä, 22, vietti päättyneen kauden lainalla Modenassa.
Keskikenttäpelaaja pelasi varsin rikkonaisen kauden, kärsi loukkaantumisista ja pelasi Serie B:ssä yhteensä 1128 peliminuuttia. Modenan päävalmentaja Andrea Sottil nimesi Pyyhtiän 13 kertaa avauskokoonpanoonsa Serie B:ssä. Modenan kausi päättyi nousukarsintojen ensimmäisellä kierroksella.
Huuhkajiin nousseen Pyyhtiän sopimus Bolognan kanssa kattaa vielä ensi kauden. Muun muassa Transfermarkt-sivuston mukaan sopimus päättyisi jo muutaman viikon päästä, mutta se kattaa koko ensi kauden.
Tuttomercatowebin saamien tietojen mukaan kyseessä olisi pysyvä siirto.
Avellino sijoittui päättyneellä kaudella kahdeksanneksi Serie B:ssä. Modenan tapaan myös Avellinon kausi päättyi nousukarsintojen ensimmäisellä kierroksella.
Avellino palkkasi hiljattain Alessandro Nestan, 50, uudeksi päävalmentajakseen. Nesta allekirjoitti kaksivuotisen sopimuksen Avellinon kanssa.
LUE MYÖS
- Virallista: Kapteeni jää FC Interiin
- Ilari Kangasniemi pääsi ensimmäistä kertaa Leicesterin avauskokoonpanoon
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- Kap Verden MM-kapteeni on vapautettu raiskausepäilystä – naista syytetään väärästä ilmiannosta
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Portugalin päävalmentaja vahvistaa: Cristiano Ronaldon lopettamisuutinen tuli puskista – kutsu olisi käynyt
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Ranskassa hulvaton temppu! Kun peli ei naurata, pannaan sirkusmusiikki soimaan
- ”Aasian jalkapallohistorian pahin sulaminen” on käynnissä
- Virallista: Portugali valitsi uuden kapteenin
- Virallista: Monivuotinen luottopelaaja jättää IF Gnistanin
- KuPSin europelissä rikottiin ennätys
- Ilveksen puolustuslinja vahvistuu – Ykkösliigan topparilupaus siirtyy Tampereelle
- Viljami Sinisalo jätettiin taas penkille – menettikö pelipaikkansa?
- KuPSia lyödään Belgiassa kuin vierasta sikaa – ”Äärimmäisen heikko etenkin jalkapallotaitojensa puolesta”
- Entinen huippupelaaja on sitäkin parempi valmentaja – Filipe Luís teki historiaa AS Monacossa
- Suomalaisseuroille määrätty pistevähennyksiä
- Lukas Hradecky vei suomalaisten kohtaamisen eurokentillä