Jari Litmanen Viron maajoukkueen päävalmentajaksi – ”Sydämessäni soi Maamme-laulu”
Kuva: Juha Tamminen
Viron jalkapalloliiton mukaan Jari Litmanen on etelänaapurin maajoukkueen uusi pääkäskijä.
Huhtikuun 1. päivä julkaistun liiton tiedotteen mukaan valintaan ei liity suurta dramatiikkaa. 42-vuotias futaajalegenda seuraa tehtävässään nykyistä päävalmentajaa Tarmo Rüütlia, joka astuu Litmasen tieltä apuvalmentajaksi.
– On hienoa saada Jari mukaan. Hänen ensisijainen tehtävänsä on saattaa maajoukkueen syöttöpeli kuntoon. Toivoisimme myös, että Jari onnistuisi houkuttelemaan joitakin lupaavia suomalaisnuorukaisia Viron-paitaan, Rüütli kommentoi.
Litmanen itse ottaa pestin vastaan mielihyvin.
– Sydämessäni soi Maamme-laulu nyt kahdella kielellä, Litmanen hauskuuttaa.
”Kuninkaan” mukaan valmentajatehtävät eivät tarkoita sitä, että pelit olisivat hänen osaltaan pelattu.
– Pelailen todennäköisesti heinäkuun FC Floran riveissä. Tuo aika on minulle sopivin, koska hyvät otteet voivat poikia vielä yhden ison siirron kansainvälisille kentille.
Jari Litmanen pelasi jalkapalloa seurajoukkuetasolla viimeksi vuonna 2011 HJK:n paidassa, jolloin hän voitti kaiken minkä halusikin. Valmennuspesti on ”Litille” hänen uransa ensimmäinen.
LUE MYÖS:
- Cristiano Ronaldo jatkaa yhä maajoukkueessa – puhui suoraan uransa lopusta
- Portugalin päävalmentajalta iso päätös Cristiano Ronaldon suhteen – ”Totta kai…”
- Nyt näyttää pahalta – Huuhkaja-kärki avaa tilannettaan
- Lehti: Suomalaisluotsi Skotlannin suurseuran tutkassa
- Entinen Ballon d’Or -voittaja ihmettelee nykyistä kampanjointia: ”Se on hassu palkinto”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Entinen huipputoppari löysi seuran – iso apu keskikastin joukkueelle
- Toni Koskela potku-uhan alla Ruotsissa: ”Jalkapallovalmentajana tiedät, että jokaista päivää arvioidaan”
- Haastattelu: Jevgeni Baškirov on kuntouttanut polveaan lähes puoli vuotta – ”En toivo tätä kenellekään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Kylian Mbappé: Joukkuepalkinnot ovat saaneet liikaa painoarvoa