Parempi kuin Zlatan? – 35-vuotias kärkimies sai maajoukkuekutsun ensi kertaa yli viiteen vuoteen
Jos 34-vuotiaan Zlatan Ibrahimovicin on hehkutettu olevan uransa parhaassa vireessään ja paranevan vain vanhetessaan, on saman tempun Espanjassa tehnyt jopa iäkkäämpi kärkimies Aritz Aduriz.
35-vuotias Athletic Bilbaon hyökkääjä on paukutellut tällä kaudella yhteensä jo 31 maalia. Vertailun vuoksi: Zlatan on tehnyt 35 maalia tällä kaudella.
Hurja vire toi paikan Espanjan A-maajoukkueessa ensi kertaa yli viiteen ja puoleen vuoteen. Edellisen kerran mies puki maajoukkuepaidan ylleen vuoden 2012 EM-kisojen karsintaottelussa Liettuaa vastaan. Se onkin Adurizin ainoa maaottelu.
– Olen tuntenut itseni tervetulleeksi ja halutuksi täällä, olen myös kiitollinen tästä mahdollisuudesta. Olen aina pyrkinyt parhaaseeni seurajoukkueessa ja tiesin maajoukkuekutsun saamisen olevan hankalaa, Aduriz kommentoi medialle maanantaina Goal-sivuston mukaan.
Muut perinteisen hyökkääjän roolia pelaavat miehet ryhmässä ovat Paco Alcacer ja Alvaro Morata. Naftaliinissa Espanjalla on myös esimerkiksi Diego Costa, joka on toistaiseksi pudotettu ryhmästä.
Espanja kohtaa viikonlopun ympärillä Italian ja Romanian.
Voita sähköpyörä – arvo yli 1000€!
- Vastaa neljään nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa sähköpyörän, jonka arvo on yli 1000€!
- HIFK:sta tuttu Beto kertoi ajastaan Suomessa: ”Unettomuus vaikutti minuun henkisesti todella paljon”
- Karl-Heinz Rummenigge kritisoi Bayern Münchenin valmentajahakua – käytti Pep Guardiolaa esimerkkinä
- Diego Maradonan kadonnut palkinto ilmestyi vuosikymmenten jälkeen – huutokauppa odottaa jättisummaa
- PSG:n Luis Enrique: ”Jalkapallo on joskus niin epäreilua”
- Katso! Kylian Mbappé marssi pois haastattelusta – pyöritteli silmiään toimittajan kysymykselle
- ”Uskomatonta!” – Mestarien liigan finaali jää Dortmund-legendan viimeiseksi peliksi seurassa
- Borussia Dortmundin seuraikoni sysäsi PSG:n ulos Mestarien liigan finaalista
- Lähde: PSG solmimassa jatkoa supertähtensä kanssa
- Luis Enriqué oppinut vain tämän lauseen Ranskassa
- Zinédine Zidane kiisti huhut huippupestistä

- Bayer Leverkusen nappasi murskavoiton – Lukas Hradecky ylsi hienoon rajapyykkiin
- Lähde: PSG solmimassa jatkoa supertähtensä kanssa
- PSG:n Luis Enrique: ”Jalkapallo on joskus niin epäreilua”
- Luis Enriqué oppinut vain tämän lauseen Ranskassa