Hyypiä kansikuvassa, haastattelu osa 1/3

Ykkösessä Kymenlaakson derby! Hyödynnä riskitön veto tai talletusbonus!

Sami Hyypiä esiintyy saksalaisen ”11 FREUNDE”-lehden huhtikuun numeron kansikuvajutussa. Lue ohesta haastattelun ensimmäinen osa suomeksi.

Lisätietoja ”11 FREUNDE”-lehdestä ja tästä haastattelusarjasta löydät täältä.

Haastattelun ovat tehneet saksalaislehden toimittajat Matthias Paskowsky ja Thorsten Schaar. Suomennoksesta vastaa saksalaisen jalkapalloilun asiantuntija Pekka Franck.


//

Sami Hyypiä, asuit kymmenen vuoden ajan Liverpoolissa. Oliko kyseessä rankka kaupunki?

Liverpool-aikani alkuaikoina istuimme eräässä ravintolassa, kun yhtäkkiä alkoi kuulua laukauksia. Christian Ziege, Sander Westerveld ja minä maastouduimme salamannopeasti. Kun kuulee laukauksia, sitä ensin vaistomaisesti hakee suojaa. Emme nähneet tilannetta tarkkaan, sisäänkäyntejä oli kaksi ja meidän nurkastamme käsin näkyvyyttä kumpaakaan ei ollut. Ilmeisesti kyseessä oli kiista järjestysmiehen kanssa. Joku oli saanut osuman jalkaan. Tilanteen rauhoituttua söimme tyylikkäästi loppuun.

Leverkusen taitaa olla turvallinen paikka.

Kyllä, mutta toisaalta saavun tänne oikeastaan ainoastaan pelaamaan ja harjoituksiin.

Kun vertaa näiden kahden kaupungin yöelämää, niin eikö täällä ole jo hieman pitkäveteistä?

Tällaiset asiat eivät ole minulle tärkeitä. Minulle on tärkeää, että täältä löytyvät hyvät olosuhteet ja optimaaliset harjoituspaikat. Yöelämä ei ole koskaan kiinnostanut minua.

Tässä lienee yksi syy sille, miksi sinua pidetään malliammattilaisen prototyyppinä.

Olen yksinkertaisesti aina oma itseni. Toki käyn silloin tällöin myös juhlimassa, mikäli se on mahdollista. En todellakaan elä mitään munkin elämää. Mutta otan tämän ammatin erittäin tosissani. Olen uhrannut urani aikana erittäin paljon yltääkseni sille tasolle, jolla tänään olen.

Olet 36-vuotias. Mikäli brittilehdistöön on uskominen, hylkäsit Liverpoolista lähtiessäsi tarjouksen valmentajapestistä. Hieman erikoinen päätös kun tietää, että Liverpool oli nuoruuden unelmaseurasi. Miksi?

Ajattelin, että minulla on vielä annettavaa jalkapalloilijana. Huomaan kuitenkin, että taidatte uskoa kaiken, mitä lehdissä lukee…

Eikö edelliseen kysymykseen sitten sisältynyt koko totuus?

Sanokaamme vaikka yksinkertaisesti niin, että keskustelimme uudesta sopimuksesta. Mutta päädyin tulemaan Leverkuseniin ja pelaamaan täällä. Valmentajahommiin minulla on aikaa, kun olen 40- tai 50-vuotias.

Markus Babbel on kertonut, kuinka hän vuonna 2001 kärsityn Leicester City -tappion jälkeen löysi sinut pukukopista itkemässä.

Joskus ottelun tiimellyksessä tunteet nousevat pintaan. Ja joskus pelin jälkeen mielen valtaa tunne, ettei ole antanut kaikkea, että on jättänyt oman joukkueen pulaan. Tuolloin oli juuri yksi niistä päivistä, jolloin ei tuntunut hyvältä. Pukukopissa itkeminen ei todellakaan ole mikään häpeä. Tämä tarina osoittaa, kuinka tärkeää jalkapallo minulle on. Tämä asenne on toisaalta välillä vaikeuttanut oloani jalkapalloilijana.

Itkevä puolustaja – tällaista kuvaa ei fanilla varmaankaan ole Liverpoolin pukukopista.

Todennäköisesti ei. Mutta olemme kaikki erilaisia ja minulla jalkapallo on tärkeä osa elämää. Joillekin pelaajille se on vain yksi juttu ja muut asiat ovat tärkeämpiä. En ole vielä nähnyt montaakaan joukkuekaveria itkemässä tappion jälkeen. Voitte toisaalta olla varmoja, etten itse itke joka tappion jälkeen. Mitä enemmän asiaa pohdin, minulla taisi tuolloin olla vain vatsakipuja.

Puhuttaessa tunteista: Vuonna 2001 sinusta leivottiin kapteeni, vuodet sen jälkeen olit varakapteeni ja lopulta toinen varakapteeni. Moni arvioi, että otit tilanteen vastaan ammattimaisesti. Jotkut jopa väittivät, että otit muutokset vastaan helpotuksella. Oliko se oikeasti näin?

Olen aina ottanut tappiot hyvin henkilökohtaisesti ja myös kantanut koko taakan harteillani. Kapteenina olo ei ollut minulle liikaa, mutta toki tunsin olevani kaikesta yhä enemmän vastuussa. Helpotus on silti väärä sana kuvaamaan tuntojani. Minulla oli päätöksen jälkeen pelikentän ulkopuolella enemmän vapauksia, sillä Englannissa kaikki huomio fokusoituu kapteeniin.

Miten valmentaja toi sinulle tiedon, että kapteeninnauha siirtyy Steven Gerrardille?

Mr. Houllier kutsui minut toimistoonsa ja kertoi asian. Tuolloin oli jo aika myöhä ja kaikki muut olivat lähteneet. Kun Stevie näki minut seuraavana päivänä treeneissä, siirtyi hänen katseensa huomiota herättävästi kohti maata. Menin hänen luokseen, onnittelin häntä ja sanoin, että hän voi aina apua tarvitessaan kääntyä puoleeni. Uskoisin hänen olleen todella helpottunut. En tietenkään ollut iloinen tehdystä päätöksestä, mutta kyseessä oli päätös, joka oli hyväksi joukkueelle. Ja erityisesti Stevielle.

Tunsitko jälkeenpäin vähemmän painetta?

Liverpoolissa jokainen ottelu kuului voittaa. Tilannetta voi verrata Bayern Müncheniin Bundesliigassa. Liverpoolissa paineita oli aina, kapteeninnauhan kanssa tai ilman.

Nauhan menettämisen jälkeen tunnuit olevan Liverpoolin salainen kapteeni. Juuri tällä hetkellä Liverpool tuntuisi tarvitsevan sinua – eikä pelkästään puolustuksessaan.

Liverpoolissa ollessani pohdin välillä kuinka pettynyt olisin, mikäli he eivät jäisi kaipaamaan minua. Olen yhä yhteydessä osaan pelaajista, mutta täältä käsin en voi muuttaa mitään. En halua alkaa keskustella julkisesti Liverpoolin nykytilanteesta. Olen saanut lukuisia haastattelupyyntöjä brittimedialta, mutta olen kieltäytynyt jokaisesta. Tiedän, miten homma Englannissa toimii. Annan pitkän haastattelun ja sitten yhdestä sivulauseesta tehdään suuret otsikot.

Haastattelun toinen osa julkaistaan Suomifutis.com-sivustolla keskiviikkona 7.4., jolloin Hyypiä puhuu muun muassa Hillsborough’sta, Heyselin katastrofin muistotilaisuudesta ja vuoden 2005 Mestarien liigan finaalin ratkaisseista 15 minuutista.

//

Ykkösessä Kymenlaakson derby! Hyödynnä riskitön veto tai talletusbonus!