Kolkan tähtäin playoffseissa
Kausi 2009-10 Hollannin kentillä on loppusuorallaan ja viimeinen ottelukierros pelataan vapun jälkeisenä sunnuntaina. Kausi kuitenkin jatkuu vielä toukokuussa karsinnoilla ja eurocup-playoffseilla ja tämä takaa panoksellisia otteluita myös kauden neljälle viimeiselle kierrokselle.
Sarjataulukon kärjessä Twente on matkalla mestaruuteensa. Enchedeläisillä on varaa hävitäkin yksi ottelu, sillä eroa kakkosena olevaan Ajaxiin on neljä pistettä. Myös Ajaxista pisteen päässä majaileva PSV Eindhoven on vielä mukana jakamassa kärkisijoja.
Suoraan ensi kauden eurocupeihin pääsee käytännössä viisi parasta joukkuetta, sillä cupin finaalissa yhdestä europaikasta taistelevat Ajax ja nyt neljäntenä oleva Feyenoord. Niklas Moisanderin AZ Alkmaar on löytänyt oivan vireen kevään puolella ja hallitseva mestari on kiinni viidennessä sijassa.
Kuudes europaikka Hollannissa ratkotaan erillisillä playoffseilla, joissa mukana ovat sijoille 6.-9. sijoittuneet joukkueet. Playoffseissa nähdään todennäköisesti myös runsaasti suomalaisväriä, sillä Juha Hakolan Heracles on nyt kuudentena, Tim Sparvin Groningen kahdeksantena ja Joonas Kolkan NAC Breda yhdeksäntenä.
Suomifutis.com selvitti Joonas Kolkalta loppukauden tavoitteet.
Nappasitte sunnuntaina tärkeän vieraspisteen 0-0-tasapelillä Feyenoordia vastaan. Millä tavoittein NAC lähtee loppukauteen?
Ilman muuta ainakin yhdeksännestä sijasta pidetään kiinni ja sitten toivon mukaan jatketaan vielä voitokkaasti playoffseissa. Ne tuovat mukavasti panosta myös tähän loppukauteen.
Ensi viikonloppuna Rat Verlegh Stadionille saapuu vieraaksi sarjataulukossa pykälää alempana oleva Roda. Voidaanko puhua jopa ratkaisevasta ottelusta?
Onhan siinä sen jälkeenkin vielä pelejä, mutta kyllä tuo ottelu on monella tapaa ratkaiseva.
Mitkä ovat lähtökohdat tuohon kamppailuun?
Me pääsemme siihen aika hyvistä asemista. Pelaamme kotona ja Roda on meitä kolme pistettä jäljessä. Meille ei tasapelikään olisi ihan huono tulos, kun taas Rodan oikeastaan pitää voittaa. Se varmasti pakottaa heidät hyökkäämään vähän riskilläkin ja uskon, että se on meille hyvä asia.
Onko NAC toipunut maaliskuun pienestä notkahduksesta?
Pari selvää tappiota tuli peräkkäin, mutta nyt alla on voitto ja hyvä vieraspiste Feyenoordilta. Mukavampi tästä on lähteä loppukauteen.
//
LUE MYÖS:
- Tijjani Reijnders sanoi ääneen sen, mitä moni ei uskalla: Saudi-siirron syy oli raha
- Juho Lähteenmäellä, 20, väkevä kausi – nyt Huuhkajiin: ”Mittaamaan omaa tasoa”
- Suomi jättisuosikkina San Marinon kaatoon – Huuhkajilta suorat sanat: ”Ei hirveästi kiinnosta, miltä se näyttää katsojan silmään”
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Hyvä työ kantaa hedelmää – Luis de la Fuentelle pitkä jatkosopimus Espanjan maajoukkueen kanssa
- Huuhkajien Oiva Jukkola kertoo ajastaan Kazakstanissa – yksi selvä ero Veikkausliigaan
- Haastattelu: Ilari Kangasniemi yrittää nyt sopeutua Leicesteriin
- Haastattelu: Ivan Piñol vaatii TPS:ltä lisää kunnianhimoa – tulevaisuus auki: ”Tämä on minulle ratkaiseva hetki”
- Tähtipelaaja Granit Xhaka kohun keskellä – syrjään maajoukkueesta
- Huuhkajien Topi Keskinen todisti outoa tilannetta Tanskassa: ”Olihan se erikoinen setti”
- Anssi Suhosella rikkonainen kausi Tanskassa: ”Olen jo tottunut”
- Täyskatastrofi! Bodø/Glimt häviää maalivahtinsa takia
- Huuhkajien pelaajat ennakoivat Kansojen liigaa – selvä tavoite: ”Kaikilla sama mielessä”
- Mohamed Salah: Räjähtävä alku uudessa seurassa