VL-ennätykset: KuPS on nen-kerho
Perinteikäs Kuopion Palloseura on tullut vuosikymmenien aikana tunnetuksi sen kokoonpanossa vilisevistä lukemattomista Miettisistä, Heikkisistä, Rissasista ja Turusista sekä muista nen-loppuisista nimistä, jotka ovat aiheuttaneet päänvaivaa erityisesti tilastonikkareille.
Veikkausliiga-ajalta seuran sukunimitilastoa johtavat Turuset, joita kuopiolaisten liigaotteluissa on nähty neljä. Miikan ja Patrikin myötä Turusilla on vahva edustus myös nyky-KuPSissa.
Seuraavina KuPSin suosimien savolaisnimien listalla ovat Korhoset, Nissiset ja Savolaiset, joista kukin on kirjattu kolmen eri pelaajan paidanselkämykseen. Kaikki savolaisnimet eivät toki ole paljasjalkaisia savolaisia vaan ”junantuomia”, kuten vielä viime kaudella seuraa edustanut raumalaislähtöinen Jussi-Pekka Savolainen.
Ennen kuluvan kauden alkua KuPS oli käyttänyt Veikkausliigassa kaikkiaan 140 pelaajaa, joista puolet (71) oli sukunimeltään nen-loppuisia. Joukkueen rakentamisessa alkaneelle kaudelle savolaisnäkökulma on säilynyt vahvana, sillä avauskierroksella uusina niminä esiintyivät Petri Oravainen, Aleksi Paananen, Juho Nykänen ja Mikko Vilmunen takaisin keltapaitoihin palanneen Pietari Holopaisen lisäksi.
Oheiseen taulukkoon on listattu kaikki Veikkausliigassa Kuopion Palloseuraa edustaneet pelaajat, joiden sukunimi on Turunen, Korhonen, Nissinen tai Savolainen.
//
| Pelaaja | Kaudet |
| Hannu Turunen | 1990-1991 |
| Jukka Turunen | 1990-1994 |
| Miikka Turunen | 2005-2009 |
| Patrik Turunen | 2005-2009 |
| Harri Korhonen | 1991-1992 |
| Jere Korhonen | 1994 |
| Mikko Korhonen | 2001 |
| Joni Nissinen | 2008-2009 |
| Jukka Nissinen | 1991 |
| Pertti Nissinen | 1994 |
| Janne Savolainen | 1990-2002 |
| Jorma Savolainen | 1994 |
| Jussi-Pekka Savolainen | 2008-2009 |
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Benjamin Källman taas maalinteossa – maalipörssissä kolmantena
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Virallista: Viki Savonen siirtyy FC Interin organisaatioon
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- Afrikan mestaruusturnaukseen merkittävä muutos
- Virallista: Axel Vidjeskog poistuu ruotsalaisseurasta
- Expressen: AIK etsii uutta päävalmentajaa – tuttu nimi noussut keskusteluissa esiin
- Robin Lod on pian vapaa agentti – seurapomo: ”Haluaisimme pitää hänet, mutta…”
- Somessa huippusuosion saavuttanut tili nosti HJK-juniorin, 8, valokeilaan – ”Se ei ole normaalia”
- Ongelmia paratiisissa? Ousmane Dembélén ja Luis Enriquen välillä kipunoi – tässä syy
- Virallista: Janne-Pekka Laineen sopimus purettu Turkissa
- Thiago Silva palaa Euroopan kentille
- KuPS-tähti jättää seuran: ”Kaikki hyvät asiat päättyvät aikanaan”
- KuPSin päävalmentajanimitys kerää irvailua – ”Taitaa aueta pullo heti uudelleen”